Suur-Hollola on yksi ravikesän kohokohdista

Jokimaa katsomo Suur-Hollola
Suomen Hippos/Ilkka Nisula
Julkaistu 02.07.2016 11:15
Toimittajan kuva

Ville Makkonen

@MakkonenVille

Viikonlopun yli kestävä raviurheilun juhla käynnistyy toden teolla lauantaina Lahdessa. Suur-Hollola-ajon voittaja 2016 on selvillä sunnuntai-iltana.

Suur-Hollola-ajon voitosta on ravattu Lahdessa vuodesta 1975. Kyseessä maan suuripalkintoisin kasvattajakilpailu Suomessa syntyneille lämminverihevosille. Kilpailun ykkönen kuittaa voitostaan huimat 100 000 euroa.

Kilpailuun pääsevät mukaan 4-vuotiaat ja sitä vanhemmat Suomessa syntyneet lämminverihevoset, joista on maksettu kilpailun osallistumismaksu. Maksun jälkeen hevoset ovat oikeutettuja osallistumaan kilpailiin niin monena vuonna, kuin hevosen kilpailuoikeus kestää.

Suur-Hollola-ajon välierät ajetaan lauantaina ja finaali sunnuntaina. Välieriin pääsee mukaan 30 hevosta, joista finaaliin seulotaan yhteensä 12 valjakkoa.

Viikonlopun aikana ravataan myös kylmäveristen Suur-Hollola, jota on kilpailtu vuodesta 1993. Kilpailu ravataan sunnuntaina suorana finaalina ja tuon finaalin voittaja tienaa itselleen 31 250 euroa.

Muita sunnuntain suurkilpailuja ovat 10 000 euron ykköspalkinnoilla ajettavat 3-vuotiaiden lämminveriorien Hambo ja 3-vuotiaiden lämminveritammojen Hambo.

MTV Ravit on vahvasti mukana Suur-Hollolan tapahtumissa koko viikonlopun. Suorat lähetykset lauantain ja sunnuntain tapahtumista nähdään MTV3-kanavalla molempina päivinä kello 16.30 - 18.00.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu