"Yhteisöllisemmissä kulttuureissa on luonnollista, että varakkaampi maksaa, jos toisella ei ole rahaa."
Ystäviä löydetään usein opiskelun ja töiden kautta, ja samoissa yhteiskuntaluokissa elävien ystävysten tuloerot eivät useinkaan ole kovin suuria. Poikkeuksiakin löytyy: lapsuudenystävät ovat voineet valita erilaiset polut ja päätyä hyvinkin erilaisiin tuloluokkiin. Myös erilaiset elämänvaiheet, kuten työttömäksi jääminen tai opiskelu, voivat laskea tuloja tilapäisesti.
Ystäviä nähdään vapaa-ajalla, joten suurilla tuloeroilla voi olla hyvinkin suuri merkitys, kertoo sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.
– Ystävän pienet tulot voivat vaikuttaa esimerkiksi siihen, voidaanko mennä kahville, syömään, ostoksille tai matkustaa jonnekin. 2000-luvulla vapaa-ajasta on tullut kulutuskeskeisempää, joten tuloeroihin liittyvät haasteet ovat voineet kasvaa ja tulla näkyvämmiksi. Aiemmin raha ei näytellyt vapaa-ajassamme samanlaista roolia.
Wilskan mukaan ei ole lainkaan tavatonta, että hyvin erilaiset elämänpiirit ja mahdollisuudet tehdä asioita alkavat hitaasti vieraannuttaa ystäviä toisistaan. Suuret tuloerot voivat pahimmassa tapauksessa johtaa jopa välirikkoihin.
Varakkaampi osapuoli voi loukkaantua, kun ystävä ei osallistu esimerkiksi tärkeisiin juhliin – vaikka todellinen syy olisi se, ettei ystävällä ole varaa osallistua. Pienituloisempi taas voi hermostua siitä, jos varakkaampi ystävä ei osaa ottaa hänen tilannettaan huomioon.
Häpeän ja ulkopuolisuuden tunteita
Wilskan mukaan vähemmän tienaava osapuoli kokee helposti häpeän ja ulkopuolelle jäämisen tunteita. Moni jää rahaa vaativista tilanteista mieluummin pois kuin kertoo rahattomuudestaan suoraan.
– Suomessa ei ole samanlaista jakamisen kulttuuria kuin esimerkiksi monissa muissa Euroopan maissa, ja täällä koetaan vaikeaksi molemmat roolit: sekä tarjoaminen että vastaanottaminen. Yhteisöllisemmissä kulttuureissa on luonnollista, että varakkaampi maksaa, jos toisella ei ole rahaa.
Wilskan mukaan se, miten rahattomuus koetaan, on myös persoonakysymys. Jotkut voivat kertoa tiukasta taloustilanteestaan huolettomasti, kun taas toiset ovat herkempiä ja vertailuhakuisempia. Myös heikko itsetunto voi vahvistaa häpeän tunnetta.
Mitä läheisemmästä ystävästä on kyse, sitä todennäköisempää on, että omasta taloudellista tilanteesta kerrotaan avoimesti ja rehellisesti. Etäisemmässä ystävyyssuhteessa rahaa vaativia tilanteita on matalampi kynnys väistellä, sanoo kotitaloustieteen professori Minna Autio Helsingin yliopistosta.
Aution mukaan yleisessä puhumisen kulttuurissa on tapahtunut suuri harppaus 20 vuodessa.
– Toisaalta edelleen on paljon myös niitä, jotka eivät kerro taloudellisista vaikeuksistaan vaan pitävät yllä samaa elämäntyyliä, joka sitten johtaa velkaantumiseen, Autio huomauttaa.
Autio uskoo, että pienituloisuudesta ja sen vaikutuksista puhuminen on helpompaa nuoremmille ikäluokille: parikymppisille on täysin normaalia, että raha-, työ- ja opiskelutilanteet vaihtelevat. Iän karttuessa ja sosiaalisen aseman noustessa syntyy odotuksia siitä, että rahaa niin sanotusti pitäisi jo olla paremmin käytössä.
Myös eläkeläiset ovat eri asemassa työikäisiin verrattuna. Tulot laskevat eläköitymisen myötä, mikä säteilee myös siihen, mitä on varaa tehdä ystävien kesken.
Suurituloisemman täytyy joustaa
Vapaa-ajanviettotavoista on mahdollista tinkiä, eikä ystävyyden ylläpito vaadi kalliita huveja. Suuret tuloerot edellyttävät usein joustoa – ja nimenomaan siltä osapuolelta, jolla on suuremmat tulot, Autio sanoo.
– Vaatii tietynlaista sosiaalista taituruutta, että osaa huomioida toiset ihmiset. Tyypillinen esimerkki tilanteesta, jossa ei välttämättä aina huomata ajatella asiaa, on suuren kaveriporukan polttariviikonloppu: jokaiselta pyydetään vaikkapa 200 euroa eikä ymmärretä, että jollekin se on ihan hirvittävä summa, kun taas toiselle se ei tunnu juuri missään.
Autio uskoo, että läheisemmissä ystävyyssuhteissa ollaan todennäköisesti valmiimpia joustamaan ja pohtimaan ratkaisuja, jotka sopivat kaikille – tuloista riippumatta.
Terhi-Anna Wilskan mukaan enemmän tienaavien voi olla vaikea nähdä tilannetta vähemmän ansaitsevien näkökulmasta. Kun on pitkään tienannut hyvin, voi hämärtyä käsitys siitä, mikä on kallista ja mikä halpaa.
– Jos ei ole itse kokenut rahanpuutetta, myös häpeän tunnetta voi olla vaikea kuvitella: ollaan ehkä valmiita tarjoamaan, mutta ei ymmärretä, miksi tarjoaminen voi tuntua toisesta pahalta, Wilska kuvailee.
Wilskan mielestä ihmiset saisivat puhua avoimemmin rahasta, palkoistaan ja myös talousongelmistaan, sillä avoimuus voisi vähentää pienituloisuuteen liittyvää häpeää. Vastaavasti hyvätuloiset saisivat hänen mielestään välttää pröystäilyä ja kehumista, ettei syntyisi sellaista kuvaa, että ihmisten arvo riippuu heidän tuloistaan tai kulutuksestaan. Nykypäivänä on paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat vähentäneet kulutusta tuloistaan riippumatta.