Suomalaiset häpeävät rahaongelmia, eikä rahankäytöstä osata aina puhua parisuhteessa. Asiantuntijat neuvovat hakemaan apua ongelmiin pienellä kynnyksellä.
Viime vuodet ovat tarjoilleet kriisin toisensa perään. Taloustilanne kiristää myös suomalaisten kukkaronnyörejä ja saattaa aiheuttaa ylimääräistä kiistaa parisuhteissa.
Huomenta Suomessa keskusteltiin siitä, tuleeko suomalaisilla ylipäätään eniten riitaa juuri rahaan ja talouteen liittyen.
– Pitkin vuotta ja pitkittyneiden kriisivuosien aikana tulleiden yhteydenottojen perusteella meitä ei mietitytä pelkästään raha. Mistä meille tulee eniten yhteydenottoja, ovat enemmänkin vuorovaikutukseen liittyvät asiat, Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija Laura Huuskonen kertoo.
Alkusyksystä lähtien yhteydenotoissa on kuitenkin melko nopeastikin korostunut Huuskosen mukaan juuri rahaan liittyvät huolet.
– Olettaisin, että yhteydenotot vielä lisääntyvätkin rahaan liittyen, Huuskonen toteaa.
Takuusäätiölle osoitetuissa yhteydenotoissa taustalla on aina raha, mutta Takuusäätiön johtajan Minna Mattilan mukaan yhteydenotot ovat selkeästi lisääntyneet kesän jälkeen tasaiseen tahtiin.
– Huolipuhe tarttuu ja saa ihmisiä ottamaan yhteyttä, mutta kaikki meidän asiakkaistamme ovat sellaisia, että heillä on rahaongelmia.
Katso artikkelin alusta löytyvältä videolta koko keskustelu sekä asiantuntijoiden vinkit siihen, miten korvata yhteiset lomamatkat tiukassa taloustilanteessa.
Lue myös: Vaikuttaako kumppanin taloudellinen tilanne haluun ryhtyä parisuhteeseen? Lukijaraati paljastaa: "Valehtelisin, jos väittäisin muuta"
Mitä opittiin edellisestä lama-ajasta?
Laura Huuskonen toivoo, että edellinen lama-aika olisi opettanut vähintäänkin se, että apua lähettäisiin hakemaan varhaisemmassa vaiheessa.
Oli sitten kyse siitä, että perheessä on huolta ja murhetta, mikä vaikuttaa ehkä lapsiinkin tai siitä, että rahatilanne aiheuttaa parisuhteessa kitkaa tai välien kiristymistä. Puhumattakaan ihan konkreettisista ongelmista perheen taloustilanteessa – kun ei pärjätä enää laskuissa.
– Suomalaisilla on sellainen itsepärjäämisen eetos ja hävetään raha-asioita, Minna Mattila toteaa.
Mattilan mukaan lama-aikana häpeä oli vielä suurempaa, mutta yhä tänä päivänä rahaongelmat hävettävät, varsinkin, jos ongelmia ei ole aikaisemmin ollut.
Mattilan mukaan edelliseen lamaan verrattuna nyt ymmärretään kuitenkin paremmin, että silloin rahaongelmiin joutuneet ihmiset eivät olleet ongelmissa omasta syystään, vaan olosuhteet olivat sellaisia.
Tilanne voi olla nyt Mattilan mukaan hyvin samankaltainen kuin edellisen laman aikana, vaikka nykyään ihmisillä saattaakin olla enemmän kulutusluottoja ja asuntolainoja.
Lue myös: Mitä lahjaksi kumppanille, kun rahat ovat tiukilla? Raadin kekseliäät vinkit: "Jos lahjan arvo mitataan vain rahassa.."
Velkaa ja kommunikaatio-ongelmia
Takuusäätiössä tilanne asiakkaan kohdalla on yleensä se, että velkaa – nimenomaan vakuudetonta luottoa on melko paljon ja siihen haetaan jonkinlaista ratkaisua.
Parisuhde Katajaan tulevissa yhteydenotoissa rahahuolet liittyvät enemmän siihen, miten rahankäytöstä pystyttäisiin sopimaan enemmän yhdessä.
Hintojen nousu ruokakaupassa sekä bensan ja sähkön hinnan nousu tulevat todella lähelle ihmisten arkea, jolloin myös pienistä erimielisyyksistä tulee arkisempia.
– Rahankäytöstä joudutaan puhumaan ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, Laura Huuskonen toteaa.
Huuskosen mukaan raha merkkaa meille kuitenkin aina jotain muuta, kuin pelkästään rahaa ja keskusteluissa pitäisi päästä siihen ytimeen, miksi toiselle on tärkeää, että tässä kohtaa säästettäisiin ja miksi toiselle esimerkiksi kalliimpi kahvimerkki, säännöllinen saunominen tai pitkä suihku on tärkeää.
– Raha merkkaa ihmisille eri asioita. Se voi merkata, vaikka turvallisuuden tunnetta, että tiedän, miten meidän taloudessamme käytetään rahaa, mutta toisaalta myös vapaudentunnetta, että on vapaus käyttää sitä rahaa, Huuskonen selittää.
Mattilan mukaan keskustelussa on hirveän tärkeää, ettei lähdetä syyllistämään toista tämän rahankäytöstä, vaan pyrittäisiin jollakin tavalla tekemään selväksi, mitä ovat tulot ja mitkä ovat yhteiset välttämättömät menot.
Lue myös: Lähestyykö tuntematon sinua verkossa rakkausviestein? Kyseessä saattaa olla yksi nettihuijauksista, jotka höynäyttävät suomalaisilta miljoonia euroja
Lue myös: Miltä näyttää tutkimusten valossa: Tekeekö raha meistä onnellisempia?
Katso myös: Mitä sinä ajattelet: Paljonko rahaa ihmisellä tulee olla, että hän on "rikas"? Näin kyselyymme vastattiin!
2:50