Tampereen Hervannassa palaa suuri rakennusjätekasa. Palosta aiheutuu niin paljon savua, että läheinen Lintuhytin asuinalue on jouduttu evakuoimaan.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen palopäällikkö Jyrki Paunila kertoo, että evakuointi koskee noin 350 asukasta.
– Alueelle kertyi niin paljon savua ja se alkoi mennä sisälle taloihin, joten asukkaat piti siirtää pois kodeistaan.
Massiivista evakuointia on tehty pelastuslaitoksen, poliisin, ensihoidon ja Tampereen kaupungin voimin.
– Kaupungin sosiaalitoimi ottaa väkeä vastaan.
STT kertoi iltapäivällä, että evakuointi on saatu tehtyä kokonaisuudessaan. Pelastuslaitos kuljetti asuinalueelta pois parikymmentä ihmistä, joista noin puolet meni Vuoreksen koulun evakuointipisteeseen odottamaan tietoa tilanteesta.
Sosiaalipäivystys on perustanut koululle palvelun, jossa tarjotaan tukea ihmisille. Paunila kertoi, että koululla on hyvin tilaa, ja koronaepidemian vaatimat suojaetäisyydet ihmisten välillä pystytään takaamaan.
– Ensihoitoyksikkö tarkasti ihmisten terveyden. Ketään ei tarvinnut laittaa eristyksiin. Siihenkin oli varauduttu, samoin suojamaskien käyttöön.
Paunilan mukaan Lintuhytin asukkaita voi tulla koululle myöhemminkin päivän aikana, jos siihen on tarvetta.
Vielä ei ole tietoa, milloin asukkaat pääsevät koteihinsa.
– Jos säätiedotukset pitävät paikkansa, niin mahdollisesti he voivat päästä jo illalla kotiin. Mutta varmaksi ei tiedä vielä mitään.
Rakennusjätteestä syntyvät savukaasut voivat olla Paunilan mukaan hyvinkin vaarallisia. Muille asuinalueille palosta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole haittaa.
Rakennusjäte savusi vielä iltapäivällä
Hälytys tulipalosta Tauskonkadulla tuli aamuyöllä puoli viiden aikaan. Palo oli syttynyt suuressa kasassa, jossa oli jätteenkäsittelylaitokseen menevää metalli- ja muovipitoista rakennusjätettä. Palo levitti iltapäivällä edelleen ympäristöön runsaasti terveydelle vaarallista savua.
Vielä ei ole tietoa siitä, kuinka kauan tulipalon sammutus ja asukkaiden evakuointi kestävät. Pelastuslaitos on onnistunut rajaamaan palon alueelle, joka on noin 75 metriä pitkä, 50 metriä leveä ja 15 metriä korkea. Kasaa puretaan koneilla ja nostetaan esille palopesäkkeitä, jotta niitä päästään sammuttamaan.
– Sammutustyö kestää vielä useita tunteja. Odotusarvo on, että palo saadaan hallintaan tämän päivän aikana.
Evakuoinnin keston osalta on Paunilan mukaan katsottava sääennustetta.
– Tuulen suunta vaikuttaa siihen, kulkeutuuko savua vielä asuinalueen suuntaan.