Suomen suurpujottelujoukkue alisuoritti sunnuntaina Beaver Creekin kisassa. Joukkue poistui välittömästi kisan jälkeen Yhdysvalloista ja on harjoitellut tämän viikon Italian Madonna di Campigliossa.
Suurpujottelun maailmancup on vanhentunut kahden kisan verran. Suomalaisia ei ole vielä toisella kierroksella nähty. Se on pettymys.
- Lähdimme Beaver Creekistä kamojemme kanssa heti kisan jälkeen, aikaistimme lähtöä päivällä. Sen verran oli ketutusta ilmassa. Pääsimme Lontoon kautta Keski-Eurooppaan jo maanantaina iltapäivällä. Näin saimme yhden ylimääräisen toipumispäivän aikaerosta, sanoo päävalmentaja Janne Haarala.
Suurpujottelucup jatkuu lauantaina Ranskassa.
- Harjoittelumahdollisuudet monessa paikassa Keski-Euroopassa ovat ihan nolla. Olosuhteet ovat haastavat, pellot vihertää. Me löysimme harjoittelupaikan Madonna di Campigliosta. Olemme varmaan ainoa suurpujottelujoukkue, joka sai kaksi päivää lumitreeniä tällä viikolla alle. Tänään kundit lähtivätkin ajelemaan kohti Val d'Isereä, Haarala kertoo.
Neljän miehen joukkue
Suomen nelikko Val d'Iseren kisassa on täysin sama kuin maailmancup-kauden avauksessa Söldenissä. Marcus Sandell, Samu Torsti, Eemeli Pirinen ja Victor Malmström ovat mukana.
- Odotan, että joukkue palaa pettymysten jälkeen omalle tasolleen. Tulee sitten mitä tulee. Tuurikin pitää ansaita, sitä meillä ei ole alkukaudella ollut, päävalmentaja toteaa.
Huono tuuri on kiusannut meikäläisiä. Malmströmin suksi irtosi Söldenin kisassa. Torsti koki saman kohtalon kauden toisessa kisassa Beaver Creekissä.
- Samun side hajosi, ja se lähetettiin tehtaalle tutkittavaksi. Saamme sitten aikanaan tarkemmat tiedot, miksi se meni rikki. Toivotaan, että näitä ei enää tule, se on anteeksiantamatonta. Mutta kun lumipallo pyörii väärään suuntaan, niin se pyörii. Kyllä me joukkueena tämän vielä käännämme, Haarala vakuuttaa.
Tv-lähetykset