Tenniksen Ranskan avointen ensimmäisellä kierroksella nähtiin poikkeuksellinen tilanne, kun ranskalaispelaaja Terence Atmane huitaisi pallolla katsojaa sunnuntain ottelussaan.
Atmane oli voittanut kaksi ensimmäistä erää Sebastian Ofneria vastaan, mutta hävinnyt kolmannen. Ollessaan pelein 4–1 tappiolla neljännessä erässä Atmanella sumeni. Ranskalainen huitaisi raivoissaan palloa, joka lensi toiseen kenttäpäätyyn ja osui katsojaa jalkaan.
Ottelu keskeytyi 15 minuutiksi, kun ottelun tuomari ja turnauksen päätuomari puivat tilannetta. Atmane sai teosta lopulta varoituksen epäurhielijamaisesta käytöksestä, mutta hylkäyskin olisi ollut perusteltu tuomio, tätä vaati Eurosportin mukaan myös Ofner.
LUE MYÖS: Suomalaispelaajalle harvinaislaatuinen romahdus – yksi uran isoimmista otteluista pilalle
Ofner voitti ottelun lopulta viidessä erässä. Ottelun jälkeen hän hämmästeli tuomaripäätöstä olla hylkäämättä vastustajaansa.
– Minusta se oli vähän yllättävää, koska jos tekee jotain tuollaista pienellä kentällä, siitä pitää saada rangaistus, Ofner sanoi AP:n mukaan.
– Se ei ollut mikään normaali lyönti. Se lyötiin täydellä voimalla. Pallo lensi todella kovaa suoraan katsomoon. Vähemmästäkin on annettu hylkäyksiä.
Viime vuoden Ranskan avoimissa nelinpelipari Kiyu Kato ja Aldila Sutjiadi hylättiin Katon lyömän pallon osuttua pallotyttöön. Saman kohtalon koki Novak Djokovic vuoden 2020 Yhdysvaltain avoimissa, kun hänen lyömänsä pallo pamahti päin rajatuomaria.
Turnauksen päätuomari Remy Azemar kertoi ranskalaiselle L'Equipelle, että Atmanea ei hylätty ottelusta, koska katsoja kertoi olevansa kunnossa. Atmanea odottaa Azemarin mukaan kuitenkin merkittävä sakko.
Katmane pahoitteli kätöstään jälkikäteen Instagram-tilillään tarinat-osiossa. Atmane kertoi tapauksen vaikuttaneen häneen syvästi.
– Se ei ollut tarkoituksellinen teko. Pyydän anteeksi tunnekuohuani, ranskalainen kirjoitti.
LUE MYÖS: Rafael Nadal jätti hyvästit suurturnauksessa? – "Tämä ei ole minun hetkeni, vaan Rafan hetki"
Atmane selitti yrittäneensä huitaista pallon verkkoon, mutta sen lentäneen katsomoon, koska jänne hänen mailassaan oli katkennut lyöntihetkellä. Hän kertoi, ettei mennyt heti pahoittelemaan tapahtunutta, koska oli sokissa. Hän painotti haluavansa pyytää anteeksi katsojalta henkilökohtaisesti.
– Etsin häntä agenttini ja turnauksen järjestäjän kanssa, jotta voin sanoa sen hänelle suoraan kasvotusten ja antaa hänelle nimikirjoituksellani varustetun mailani (jos hän suostuu ottamaan sen vastaan, tietenkin).