Suvi Pitkänen jättää kauneusalan – julkaisee oman kappaleen: "Olen koko elämäni ollut taiteilija"

Suvi Pitkänen
Suvi Pitkänen opiskelee media-alaa Laajasalon opistossa.
Julkaistu 04.01.2020 21:03
Toimittajan kuva

Ismo Puljujärvi

ismo.puljujarvi@mtv.fi

Tv-tähti Suvi Pitkänen kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Kauneusalan yrittäjänä ja dj:nä tunnettu Suvi Pitkänen ilmoitti Instagramissa jättävän työnsä kauneusalalla.

– Hieman haikein mielin kirjoitan tätä päivitystä, mutta niin se menee että täytyy osaa oikeasssa kohdassa päästää irti. Irti pitää myös päästää saavuttaakseen jotain muuta ja uutta, Pitkänen kirjoittaa.


MTV Uutisten haastattelussa nainen paljastaa siirtyvänsä takaisin musiikin pariin. Hän on puoli vuotta opiskellut media-alaa Laajasalon opistossa.

– Olen koko elämäni ollut taiteilija ja musiikin kanssa vahvasti tekemisissä. Viisi vuotta kauneusalalla ovat osoittaneet sen, että sydämeni sykkii muualle, Pitkänen kommentoi.

LUE MYÖS: Suvi Pitkänen avautuu vaikeista vuosistaan: "Ei ole kauheasti riittänyt energiaa"

Uusi vuosi onkin tuomassa monia jännittäviä projekteja, sillä Pitkäseltä ilmestyy tulevana keväänä oma kappale. Kyseessä on naisen mukaan englanninkielinen kesäbiisi, jota tullaan promoamaan kansainvälisesti radiossa.

Pitkänen on työstänyt laulun melodiaa, mutta kappaleen esittäjä on artistinimellä esiintyvä Janely.

– Kappale koskettaa henkilökohtaisesti minua sanoituksellaan, mutta se sopii myös monelle suomalaiselle, Pitkänen kuvailee.

Hän aloittaa pian opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun HitMix-radiokanavalla. Viidakon tähtöset -sarjassa mukana ollut tv-tähti näkeekin itsensä tulevaisuudessa radiojuontajana.

– Koen radion olevan minulle sopiva paikka, koska saan olla musiikin kanssa tekemisissä ja pääsen esiintymään, Pitkänen summaa.

Tuoreimmat aiheesta

Suvi Pitkänen