Sydänleikkauksesta toipuva puhemies Matti Vanhanen pystyy jo kävelemään useita kertoja päivässä – "Rintalastan luutuminen vie kuukausia"

7:45img
Matti Vanhanen vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa ennen sydänleikkausta
Julkaistu 26.09.2019 13:49
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Sydänleikkauksesta toipuva eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) toipuminen on edennyt hyvin.

Facebook-päivityksessä voinnistaan kertovan Vanhasen mukaan ensimmäisten kuvausten perusteella leikkaus sujui hyvin.

Vanhasen sydämen läppä vaihdettiin biologiseen läppään ja hänelle tehtiin rytmihäiriöitä ehkäisevä toimenpide kaksi viikkoa sitten.

– Rintalastan luutuminen vie kuukausia, mutta työt aion varovasti aloittaa aikaisemmin.

Vanhanen kertoo myös käyneensä tänään ensimmäisessä kontrollitapaamisessa kesäkuussa tehdyn munuaissyöpäleikkauksen jälkeen.

– Toipumisvaiheessa elän jo arkielämää, kävelen useita kertoja päivässä ja käyn joissain tilaisuuksissa.

– Uskon, että parin viikon sisällä pystyn ratkaisemaan sen, missä vaiheessa asteittain palaan töihin, Vanhanen kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Matti Vanhanen