Mikko Parikka täyttää 33 vuotta.
Näyttelijänä, somevaikuttajana ja juontajana tunnettu Mikko Parikka täyttää tänään 9. joulukuuta 33 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi Parikka julkaisi Instagram-tilillään someseuraajilleen suloisen lapsuuskuvan.
– Tänään 33 täyteen, hän kirjoittaa otoksen yhteydessä.
Kuvan kommenttikentässä Bachelor-sarjaa juontavan Parikan seuraajat toivottavat miehelle onnea.
– Onnea Mikko! Päivääkään et oo vanhentunut! eräs kirjoittaa.
– Sama päivä eri vuodet, toinen lisää.
Lue myös: Mikko Parikan tytär möläytti päiväkodissa isästään järjettömän väitteen: ”Olin, että mitä”
Mikko Parikalla ja vaimollaan Sara Parikalla on kolme lasta: Vuonna 2014 syntyneen Matildan lisäksi Mimosa, joka syntyi vajaa kaksi vuotta myöhemmin kuin siskonsa, sekä vuoden 2020 keväällä syntynyt kuopus Melina.
Perheessä eletään paraikaa ruuhkavuosia. Parikan lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla, se on mies kertoi syksyllä MTV Uutisten haastattelussa, että se on hänen mielestään ainoastaan hyvä asia.
– Erityisesti isommat touhuavat keskenään paljon ja ovat toistensa kavereita. Nyt, kun pienin on oppinut kävelemään ja muita taitoja, niin myös hänet otetaan leikkeihin ja isosiskot hoivaavat paljon. Pienikin ero toisistaan vaikuttaa heihin: Vanhin lähti kouluun, niin keskimmäinen totesi, että on jo ikävä.