Syöpäsairaan Ilja Janitskinin kunto heikentynyt: lääkäri suositteli saattohoitopaikkaa – "Tilanne on erittäin kriittinen"

8:19img
MTV paikalla hovioikeudessa: MV-julkaisun Ilja Janitskinin ja "kohudosentti" Johan Bäckmanin syytteiden käsittely alkaa
Julkaistu 28.01.2020 14:02
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

MV-julkaisun perustajana tunnetun, levinnyttä suolistosyöpää vuodesta 2017 sairastaneen Ilja Janitskinin terveydentila on heikentynyt.

Janitskin kertoo Facebookissa joutuneensa viime perjantaina Helsingissä sijaitsevaan Meilahden sairaalaan hengitysvaikeuksien takia.

– Löytyi enää yksi kohta (loput täynnä kasvaimia) mistä pystyi punkteeraamaan, eli työntämään putken vatsan sisälle ja poistamaan nesteet, hän kertoo sosiaalisessa mediassa.

Janitskin raportoi myös, ettei tahtoisi jäädä sairaalapetiin, vaan hän toivoo pääsevänsä kotiin.

Sairaalassa aika on kulunut pääosin nukkuen.

40383567

Ilja Janitskin on 42-vuotias. Hän on sairastunut syöpää muutaman vuoden ajan.

– Lääkärin mukaan tilanne on erittäin kriittinen. Sanoin, että silti tänne sairaalaan en kyllä jää vaan lähden himaan. Toivottavasti pääsisin nyt lepäilemään lähipäivinä jo sinne, hän kirjoittaa.

MTV Uutiset tavoitti Janitskinin tekstiviestitse tänään. Hän ei heikentyneen kuntonsa vuoksi halunnut kommentoida tilannettaan laajemmin, mutta kertoi "oman voimakkaan tahtonsa" ansiosta päässeensä kotiin lepäämään, ainakin joksikin aikaa.

Janitskinin mukaan lääkäri on jo suositellut hänelle saattohoitopaikkaa eli Helsingissä sijaitsevaa Terhokotia.

Lue myös: Hovioikeuden käytävällä välikohtaus – MV-lehden kannattajilla oikeustalon edustalla parinkymmenen hengen mielenosoitus

Marraskuussa vaikutti paremmalta

Marraskuun alussa Janitskin raportoi Facebookissa sairauteensa liittyvästä käänteestä. Hänen mukaansa syöpä oli hävinnyt maksasta kokonaan ja kasvainten leviäminen oli pysähtynyt.

– Tämä tarkoittaa sitä, että jo aiemmin annettu lausunto siitä, ettei minulle voida antaa sytostaattihoitojen lisäksi muita hoitokeinoja onkin virheellinen. Lääkärit käyvät lähipäivinä palavereja näistä mahdollisista uusista hoitokeinoista, hän kirjoitti Facebookissa. 

Sittemmin terveydentila huononi. 

Syyskuuseilla sairaalareissulla Janitskin kritisoi "suomalaisen syöpähoidon reaaliteetteja". Janitskin oli suivaantunut ryhmähuoneiden yksityisyyden puutteesta ja kertoi hankkineensa kuulosuojaimet. 

– Ryhmähuoneissa on naiset ja miehet ja myös saattohoitopotilaat näköjään samassa huoneessa. Täällä ei ole mitään yksityisyydensuojaa, vaan verhojen takana olevat potilaat ja saattohoidossa olevat kuulevat kaikki toistensa henkilökohtaiset asiat, ne salaisimmatkin.

Lue lisä: Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin oikeudenkäynnissä tiukkaa vääntöä sananvapaudesta – syyttäjän mukaan tekivät toimittajan elämästä piinaavaa: "Se on käytännössä tuhonnut hänen elämänsä"

Oikeusjuttu hovissa kesken

Lieksalaislähtöisellä ja viime vuosina Espanjassa asuneella Janitskinilla on keskeneräinen oikeusjuttu Helsingin hovioikeudessa.

Käräjäoikeus tuomitsi aiemmin Janitskinin vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen yhteensä 16 eri teosta. Käräjäoikeuden mukaan Janitskin valjasti verkkojulkaisunsa asiattoman ja useiden ihmisten kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi.

Hovioikeudessa tapausta puitiin lokakuussa. Janitskin oli toimittanut etukäteen oikeudelle lääkärinlausunnon, jonka mukaan hän ei pysty osallistumaan terveyssyistä istuntoon.

Hovioikeus ei ole vielä antanut ratkaisuaan tapauksessa.

Lue myös: MV-oikeudenkäyntiin marssitettiin todistajaksi sotatieteiden tohtori – hänen mukaansa Bäckman maalitti toimittaja-kirjailijan herjauskampanjan kohteeksi

Tuoreimmat aiheesta

Ilja Janitskin