Tähtitieteilijät ovat havainneet syvästä avaruudesta oman Aurinkokuntamme kokoisen massiivisen kappaleen, joka hohtaa punaista valoa.
Kansainvälinen tähtitieteilijätiimi uskoo havainneensa aivan uudenlaisen kosmisen kappaleen. Kyseinen massiivinen kohde on koko Aurinkokuntamme kokoinen ja se sijaitsee miljardien valovuosien etäisyydellä meistä. Kohde hohtaa punaista valoa. Aiheesta uutisoi muun muassa Guardian.
Tutkijat havaitsivat punertavana pisteenä näkyvän kohteen tutkittuaan James Webb -avaruusteleskoopin nappaamia kuvia. Kohteelle on annettu nimeksi MoM-BH*-1. Etäinen kohde näkyy kuvissa sellaisena, kuin se on ollut maailmankaikkeuden alkuaikoina. Kohteen uskotaan syntyneen noin 660 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen.
Lue myös: Linnunradalla piileskelee järkyttävä määrä mustia aukkoja
Kohteelle suoritetut mittaukset ovat antaneet erittäin mielenkiintoista tietoa: Mittausten mukaan kohde muistuttaa valtavaa tähteä, mutta se vapauttaa sata miljardia kertaa enemmän energiaa kuin mikään tunnettu tähti kykenisi tuottamaan. Kyseessä on suorastaan käsittämätön määrä energiaa. Tässä mielessä kohde muistuttaakin enemmän mustaa aukkoa.
– Olemme löytäneet uudentyyppisen astofysiikan kappaleen – mustan aukon tähden, kommentoi tohtori Rohan Naidu, joka on osallistunut tutkimukseen MIT-yliopiston kautta.

