Syyte: Bensowin lastenkotisäätiön ex-johtaja kikkaili noin 200 000 euron palkkiot yhtiönsä tilille

36636710
Bensowin lastenkotisäätiön entinen toiminnanjohtaja Valter Gadolin (selin oik.) Espoon käräjäoikeudessa 26. lokakuuta 2016. Gadolinia syytetään oikeudessa kahdesta törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja luottamusaseman väärinkäyttämisestä.Lehtikuva
Julkaistu 26.10.2016 17:26

MTV UUTISET - STT

Syyttäjä vaatii Bensowin lastenkotisäätiön entiselle toiminnanjohtajalle ehdollista vankeustuomiota.

Häntä syytetään törkeästä kirjanpitorikoksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.  

Rikas Bensowin säätiö sulki lastenkotinsa Kauniaisissa syksyllä 2013.  
Syyttäjän mukaan entinen toiminnanjohtaja Matts Olof Valter Gadolin on muun muassa antanut verottajalle virheellisiä tietoja maksettujen palkkojen määrästä ja päättänyt maksaa palkkionsa tosiasiallisessa määräysvallassaan olleen osakeyhtiön tilille.  

Syytteen mukaan toiminnanjohtajan tehtävistä maksettuja palkkioita oli maksettu osakeyhtiön tilille ja kirjattu yhtiön arvonlisäverolliseksi myynniksi vajaat 200000 euroa tilikausilla 2009-2012, vaikka kyseessä olivat Gadolinin omat ansiotulot.  

Lisäksi Gadolin jätti syytteen mukaan ilmoittamatta verottajalle muun muassa puhelin-, auto- ja asuntoedusta. Tilikausilla 2009-2012 entinen toiminnanjohtaja kirjasi syytteen mukaan yhtiön maksamat asuntonsa yhtiön kuluiksi yhteensä yli 60000 euron toimitilavuokrina, vaikka ne syyttäjän mukaan olivat asuntoetua.  

Syyttäjän mukaan Gadolin ilmoitti tulonsa liian pienenä vuosina 2008-2012.  

Jutussa epäiltiin aiemmin kolmea muutakin henkilöä, mutta heistä on tehty syyttämättäjättämispäätökset jo aiemmin. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos