Haastehakemukseen on kirjattu pitkä lista tilanteista, joissa hätäkeskukseen soittaneet ihmiset jäivät apua vaille.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on ratkottavana tapaus, jossa hätäkeskuspäivystäjänä toiminutta miestä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Syytteen mukaan rikoksenteon aika ajoittuu Turkuun vuoden 2018 tammi–huhtikuun väliselle ajalle. Syyttäjä katsoo, että mies oli tahallaan rikkonut hätäkeskuksen operatiivisia työskentelyohjeita ja hätäkeskustoimintaa koskevia lakeja.
Lukuisat hätäpuhelut olivat katkenneet kesken kaiken, mies ei ollut lähettänyt tarvittavaa apua paikalle, ja lisäksi hän oli kirjannut aiheellisia soittoja aiheettomiksi.
Tammikuussa 2018 mies oli myöhäiseen ilta-aikaan vastaanottanut hätäpuhelun, joka oli katkennut. Takaisinsoiton sijaan hän oli kuitannut soiton tehtävälajiksi "virheen tai tahattoman soiton".
Soittaja oli soittanut hätäkeskukseen uudelleen, jolloin toinen päivystäjä oli välittänyt tehtävän kiireellisenä henkeen tai terveyden suojaan kohdistuvana tehtävänä poliisille.
Lue myös: Hätäpuheluita soitettiin Suomessa alkuvuonna vähemmän kuin vuosi sitten – puheluiden vastausaika kuitenkin piteni
Lukuisia kertoja
Helmikuussa 2018 mies oli vastaanottanut hätäpuhelun, mutta ei vastannut sanomalla “hätäkeskus”, kuten hätäilmoituksia vastaanottavan henkilön kuuluu tehdä. Ilmoittaja oli soittanut 112:een uudelleen, jolloin toinen päivystäjä oli välittänyt tapauksen eteenpäin ensihoidolle aivohalvaustehtävänä.
Vastaavia tilanteita oli muitakin.
Valtaosa syytteessä olevista rikoksista tapahtui saman päivän aikana huhtikuussa 2018. Mies oli esimerkiksi vastannut puhelun, joka syytteen mukaan oli ilmeisen tahaton, eli niin sanottu taskupuhelu. Mies oli kuitenkin pitänyt linjaa auki lähes pari minuuttia.
Samana päivänä mies oli saanut ilmoituksen itsetuhoisesta tytöstä. Puhelu oli katkennut, eikä numerossa enää vastattu, kun mies oli soittanut takaisin. Tämän jälkeen hän oli kirjannut tehtävän tahattomaksi soitoksi.
Toinen päivystäjä oli vastannut soittajan uuteen soittoon ja lähettänyt apua paikalle.
Lue myös: Hätäpuheluita on tulkattu tänä vuonna 19 eri kielellä
Vetoaa järjestelmävikaan
Niin ikään samana päivänä mies oli kirjannut erään hälytyksen kohdeosoitteeksi paikan, josta ei kuitenkaan ollut varmuutta. Ilmoittaja ei ollut puhelun aikana kertonut tarkkaa osoitetta, mutta mies oli tällaisen silti kirjannut.
Lisäksi mies oli samana päivänä kahdesti jättänyt lähettämättä poliisit paikalle tilanteissa, joissa kahdessa eri ravintolassa oli syntynyt ilmoittajien antamien alkutietojen perusteella väkivaltainen tilanne. Myös nämä puhelut olivat katkenneet kesken kaiken.
Vuoronsa aikana syytetty oli myös jättänyt vastaamatta erään soittajan takaisinsoittoon, jonka vuoksi puhelu oli ohjautunut jonoon. Mies kirjautui vapaana olevaksi päivystäjäksi vasta, kun toinen päivystäjä oli vastaanottanut puhelun.
Syyttäjä vaatii miehelle tuntuvaa sakkorangaistusta. Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa asiassa ratkaisunsa 10. syyskuuta. Asian käsittely aloitettiin oikeudessa viime viikolla.
Mies kiistää syyllistyneensä virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hänen mielestään kyse on voinut olla järjestelmäviasta tai häiriöstä.