Syyttäjä: Autokorjaamo valutti yli tuhat litraa öljyjätettä sadevesiviemäriin Helsingissä – öljyä päätyi Keskuspuistoon

4:10img
Näin helposti selvität, onko autossa tarpeeksi moottoriöljyä. Videolla kerrotaan myös se, mistä tietää, millaista öljyä omassa autossa täytyy käyttää ja kuinka öljyä tarvittaessa lisätään.
Julkaistu 04.10.2022 15:35

MTV UUTISET – STT

Helsinkiläisen autokorjaamon syytetään valuttaneen noin 1  300 litraa öljyjätettä sadevesiviemäriin.

Öljyjätettä valui lopulta syyttäjän mukaan sadevesijärjestelmästä Helsingin Keskuspuistossa sijaitsevaan Maunulanpuroon ja öljyä uskotaan myös imeytyneen alueen maaperään.

Poliisi alkoi tutkia vuotoa marraskuussa 2016. Tiistaina julki tulleen syytteen mukaan syyttäjä vaatii Helsingin Metsälässä sijainneen autokorjaamon yrittäjälle yli kahden vuoden vankeusrangaistusta.

Öljyntorjunta alueella kesti useita viikkoja.

Autokorjaamon yrittäjää syytetään törkeästä ympäristön turmelemisesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, rekisterimerkintärikoksesta ja petoksesta. Vankeuden lisäksi syyttäjä vaatii oikeutta määräämän miehen liiketoimintakieltoon. Toista miestä syytetään kokonaisuudessa rekisterimerkintärikoksesta.

Lisäksi Helsingin kaupunki vaatii korjaamoyrittäjältä yli 133  000 euron korvauksia öljysotkun siivoamisesta ympäristöstä. Rikosjutun käsittely alkoi tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Syytetty kiistää ympäristörikoksen

Autokorjaamoon kohdistunut rikostutkinta alkoi Maunulanpuron öljyvuodon tutkinnasta, mutta syyttäjän mukaan yritys oli laiminlyönyt vaarallisten jätteiden käsittelyä usean vuoden ajan.

Korjaamo on syytteiden perusteella säilyttänyt haitallista jätettä ilman vaadittuja suoja-altaita, jätteiden poisvientiä ei ollut järjestetty oikein eikä siitä ollut asiallista dokumentaatiota.

Syytetty kiistää oikeudelle antamassaan vastauksessa törkeän ympäristön turmelemisen. Hän vetoaa muun muassa siihen, että alueella oli useita muitakin autokorjaamoja, eikä öljypäästön voitu katsoa lähteneen hänen yrityksestään.

Myös muut syytteet hän enimmälti kiistää, mutta törkeän kirjanpitorikoksen sijaan hän myöntää syyllistyneensä rikokseen lievempään tekomuotoon.

Helsingin käräjäoikeus on varannut jutun käsittelylle useita päiviä lokakuun aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos