Syyttäjä vaatii kolmelle perussuomalaiselle tamperelaispoliitikolle sakkorangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta.
Jutussa on syyttäjän mukaan kyse Perustamperelainen-vaalilehdessä vuonna julkaistusta kirjoituksesta, jossa Liikenneviraston virkamiehestä esitettiin valheellisia tietoja.
Haastehakemuksen mukaan Liikenneviraston yksikön päällikköä syytettiin jutussa virka-aseman väärinkäytöksestä. Poliitikot ovat syyttäjän mukaan vastuussa jutusta toimituskuntana toimineen työryhmän jäseninä.
Puolustuksen mukaan tapaus ei täytä edes tavallisen kunnianloukkauksen tunnusmerkkejä. Puolustuksen avustaja myös huomautti, että korkeassa asemassa toimivan virkamiehen on kestettävä normaalia enemmän kritiikkiä.
Kyseisen Perustamperelainen-lehden levikki oli 94 000 kappaletta. Syyttäjän mukaan kunnianloukkausta on pidettävä törkeänä, koska sillä aiheutettiin virkamiehelle suurta kärsimystä. Tätä kärsimystä lisäsi lehden laaja levikki, syyttäjä toteaa.
Kaikki syytetyt ovat kansanedustajaehdokkaina. Kolmikko kiistää syytteet.