Syyttäjä: Levin kuningatar varastoi mailleen 44 tonnia jätettä – perusti käytännössä laittoman kaatopaikan

Päivikki Palosaari
Julkaistu 05.02.2019 17:44

MTV UUTISET – STT

Syyttäjän mukaan Levin voimanainen perusti laittoman kaatopaikan ja varastoi 44 tonnia jätettä. Puolustuksen mukaan ideana oli hyödyntää ja uusiokäyttää maa-ainesta.

Syyttäjä vaatii ravintolaketju Hullun Poron omistajalle ja toimitusjohtajalle Päivikki Palosaarelle ehdollista vankeutta ympäristön turmelemisesta. Palosaarta on julkisuudessa kutsuttu moninaisen ja näkyvän roolinsa takia Levin kuningattareksi. 

Syyttäjän mukaan Palosaari ja ravintolaketjun työntekijä varastoivat 44  000 kiloa jätettä Palosaaren kiinteistölle ja käytännössä perustivat laittoman kaatopaikan. Seasta löytyi muun muassa rakennusjätettä, kyllästettyä puuta ja yhdyskuntajätettä.

Jätettä oli syyttäjän mukaan poltettu kahden eri kiinteistön alueella ympäristösuojelulain ja jätelain vastaisesti. Syyttäjä kirjoittaa, että pitoisuuksissa ohjearvot ylittivät muun muassa eräät puolimetallit, metallit ja raskasmetalliksi luokiteltu elohopea.

–  Menettely on aiheuttanut maaperän pilaantumisen vaaraa ja maaperän pilaantumista, syyttäjä kirjoittaa.

Syyttäjä vaatii Hullu Poro -yhtiölle 40  000 euron yhteisösakkoa, mille yhtiö ei näe perusteita.

Puolustuksen mukaan kierrätystä

Palosaaren versio toiminnan tarkoituksesta on aivan toinen. Hänen puolustuksensa kirjoittaa vastauksessa, että maa-aines oli materiaalia elämyspuistoon.

Palosaaren puolustus vetoaa siihen, että ideana oli hyödyntää ja uusiokäyttää maa-ainesta kestävällä ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla.

Kirjallisessa vastauksessa puolustus myös kertoo, että Kittilän viranomaiset hyväksyivät maa-aineksen kierrättämisen tontin kautta.

Puolustuksen mukaan alueella ei ollut tai käsitelty Hullun Poron, vaan toisen yhtiön jätteitä. Lakimies Jari Korhonen sanoo puhelimitse STT:lle, että puhdasta moreenipohjaista maa-ainesta oli aikoinaan tuotu sinne Hullun Poron rakennustyömailta kierrätystarkoituksessa.

Palosaari pitää käsitystä maaperän pilaamisesta ja ympäristön roskaamisesta virheellisenä. Puolustus vetoaa ely-keskuksen kirjaukseen tutkimuslöydöksistä: jätettä on ollut korkeintaan prosentin verran alueen tilavuudesta.

Puolustus kirjoittaa, että alueelle oli kerätty myös jäänteitä rakennuspalosta. Pitoisuuksien ohjearvot ylittyivät puolustuksen mukaan vain kuoppien palopesäkkeissä tai maan pinnalta kohdissa, joissa oli palojäänteitä.

Alueella poltettiin puolustuksen mukaan risuja ja kuivaa puumateriaalia.

Lue myös: Ympäristörikosepäily: Levin kuningattaren mailla kätkettynä "kaikkea maan ja taivaan väliltä"

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit