Syyttäjä vahvisti: Pariisissa itsensä räjäyttäneistä kaksi tuli Kreikan kautta

32136072
Kaksi Ranskan poliisin erikoisjoukkojen jäsentä seisoo vahdissa Saint-Denis'in lähiössä Pariisissa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 20.11.2015 22:43

MTV UUTISET – stt – afp – Reuters

Kaksi Pariisin jalkapallostadionin lähettyvillä itsensä viime viikon perjantaina räjäyttänyttä matkusti yhdessä Kreikkaan, kertoi Pariisin syyttäjä perjantaina. Miesten sormenjäljet oli otettu Kreikassa 3. lokakuuta.

Toisen itsemurhapommittajan läheltä löytyi Syyrian passi, joskaan vieläkään ei olla varmoja passin aitoudesta tai siitä, onko se varastettu.

Uutistoimisto Reuters on jo aiemmin kertonut, että passissa mainittu henkilö saapui parinsadan pakolaisen mukana veneellä Turkista Kreikkaan 3. lokakuuta ja että hän on saattanut matkustaa kumppanin kanssa.

Makedonian tiedustelulähteet ovat kertoneet Reutersille, että miehet matkustivat yhä yhdessä kaksi päivää Kreikkaan saapumisensa jälkeen. He rekisteröityivät yhdessä pakolaisleirille Serbiassa. Tosin Serbian viranomaiset eivät ole maininneet kumppania.

Tuoreimmat aiheesta

Pariisin hyökkäykset