Syyttäjä vaitonainen kuubalaisten syytteistä - "En valota sitä"

1:24img
Julkaistu 29.08.2016 13:08

Jarkko Sipilä

jarkko.sipila@mtv.fi

@sipilamtv3

Syyttäjä Leena Koivuniemi ei halunnut, eikä oikeastaan voinut kertoa kuubalaisten raiskaussyytteiden yksityiskohtia. - Juttua käsitellään salaisena, hän totesi.

Kuusi Kuuban maajoukkueen lentopallopelaajaa on syytteessä törkeästä raiskauksesta, joka syyttäjän mukaan on tapahtunut 2. heinäkuuta hotelli Ilveksen hotellihuoneessa.

- En valota sitä, koska juttu on salainen, syyttäjä sanoi aamulla alkaneen oikeudenkäynnin tauolla.

Hän kuitenkin kertoi, että syyte törkeästä raiskauksesta perustuu siihen, että tekijöitä oli useita.

Rikoslain mukaan raiskaus voi olla törkeä esimerkiksi myös siitä syystä, että teossa käytetään asetta taikka uhrille aiheutetaan vakavia vammoja.

Vastaajat ovat kiistäneet syytteen.

Koivuniemen mukaan haastehakemuksessa ei ole yksilöity hänen vaatimustaan rangaistuksesta. Hän tekee sen käsittelyn päätteeksi.

Oikeus julisti aamulla jutun salaiseksi. Käräjäoikeus kuitenkin pohtii yhä haastehakemuksen julkistamista. Oikeus aikoo antaa päätöksen yhteydessä jutusta julkisen selosteen.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos