Sami Pajarin kilpailu Monte Carlon MM-rallissa päättyi ulosajoon sunnuntain ensimmäisellä ja koko kisan kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella.
Päätöspäivän ensimmäinen erikoiskoe ajettiin erittäin vaativissa olosuhteissa. Yön aikana oli satanut runsaasti vettä, ja tämän jälkeen lämpötila veti aamulla miinukselle.
Kenelläkään ei siis ollut varmaa tietoa siitä, missä kohdissa tie oli jäässä ja missä ei.
Pajarin matkanteko päättyi kymmenen kilometrin kohdalla, kun hänen autonsa luisui kapeassa sillan ylityksessä sillan tolppaan ja putosi siitä alas. Pudotusta oli silmämääräisesti vain parin metrin verran, eikä sillan alla ollut vettä.
– On kyllä hurja tilanne. Menee suoraan päin tolppaa. Kapealle sillalle pitää saada auto osumaan, ja jarrutus on aivan jäässä. Pajarilla ei ole mitään tehtävissä enää tuossa tilanteessa, kun menee aivan sukkana sinne, MTV Urheilun asiantuntija Jari Ketomaa sanoi.
Auto putosi pyörilleen alas, ja Pajari ja kartturi Marko Salminen olivat jo hetkeä myöhemmin varoittamassa takaa tullutta Kalle Rovanperää.
Pajari oli keskeytyshetkellä kisassa seitsemäntenä, reilun neljän minuutin päässä kärjestä.
Toyota-kuljettajista Takamoto Katsuta oli ajanut ulos jo aiemmin samalla pätkällä sijalta kuusi.
2:53Montessa petolliset olosuhteet – Takamoto Katsuta sortui heti virheeseen