Taistelu Superpesiksen pudotuspelipaikoista kiristyi

Jukka-Pekka Vainionpää
Jukka-Pekka Vainionpää (arkistokuva)Lehtikuva
Julkaistu 08.07.2015 22:31

MTV SPORT-STT

Kamppailu Superpesiksen viimeisistä pudotuspelipaikoista tiivistyi, kun Kiteen Pallo hävisi keskiviikkona Rantakentällä vierailleelle Seinäjoen Jymy-Jusseille 0-1 (2-2, 2-3).

KiPa tuhri ja kuivatti kotiutuspaikkojaan, sillä kotijoukkue oli kolmostilanteissa edellä 13-10. Kotiutusyrityksiä KiPalle kirjattiin vain kahdeksan. Isäntien juoksuista kaksi syntyi harhaheitoilla ja yksi vapaataipaleena.

- Annoimme juoksut, mutta muuten ulkopelimme oli vahvaa ja takatilanne kestettiin hienosti, kommentoi Jymy-Jussien pelinjohtaja Mikko Hylkilä.

Jymy-Jussit hukkasi avausjaksolla kahden juoksun johdon. Ratkaisu nähtiin toisen jakson kolmannen vuoroparin tasoittavalla, kun vieraiden Antti Kuusisto sivalsi yhden juoksun ja jokeri Jukka-Pekka Vainionpää kaksi keskisaumasta ja kolmoskumurana.

KiPan parhaina palkittiin kunnarin tyhjään kenttään toisen jakson alussa kiertänyt Jussi Hurskainen (5 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja ykkösvahti Sami Partanen (3/6).

Jymy-Jussien sankarit olivat viisi kotiutuspaikkaa kolmeen juoksuunsa tarvinnut jokeri Jukka-Pekka Vainionpää (4/8) ja juoksun sekä lyönyt että tuonut ykkösvahti Kuusisto (6/8).

Tuoreimmat aiheesta

Pesäpallo