Taitoluistelija Valtter Virtanen aikoo hypätä kymmenen parhaan joukkoon

Valtter Virtanen SM-kisoissa viime joulukuussa.
Valtter VirtanenLehtikuva
Julkaistu 30.01.2015 21:39

MTV SPORT - STT

Valtter Virtanen sai tavoittelemansa taitoluistelun EM-kisoista Tukholmasta jo selviämällä ensimmäisen kerran arvokisaurallaan mukaan vapaaohjelmaan.

Vapaaohjelmassa Virtanen jäi kuitenkin kauas parhaastaan. Virtasen kasvot punoittivat kuin selkäsaunan ottaneella nyrkkeilijällä, kun hän horjui ohjelmansa loppuun otettuaan kaksi kertaa käsillä tukea jäästä.

- Vähän pettynyt olen. Pieniä ja isompia virheitä tuli, vaikka kunto olisi antanut mahdollisuudet parempaan, Virtanen sanoi.

- Sijoitus on kuitenkin ihan miehekäs, eikä kukaan muutaman vuoden päästä muista pisteitä.

Virtasen piruetit sujuivat mallikkaasti, mutta hypyt tuottivat tuskaa.

- Selittely on aina selittelyä, mutta lajituntija kyllä tietää, että ennen ensimmäistä salchowia upposin vanhaan ponnistusuraan ja olin vähällä lentää naamalleni. Sille ei voinut mitään, mutta kyllä mukaan mahtui myös omia virheitä, Virtanen selvitti.

- Ihan hyvät pisteet tuli noistakin virheistä huolimatta. Nyt vain pitää saada hyppyrepertuaaria laajennettua, Virtanen kaavaili.

Hyppäämällä kymmenen joukkoon

Virtanen sanoi saaneensa Tukholmasta uskoa sille, että paikka EM-kisojen kymmenen parhaan joukossa on saavutettavissa hyppyjä parantamalla.

- Lyhytohjelmassa näki, että raja kulki niin, että kolmois-axelin tekijät olivat siinä minun edessäni.

Hyppyjen lisäksi Virtanen piti tärkeänä, että hänen nimensä jää tuomarien mieleen.

Tuoreimmat aiheesta

Taitoluistelu