Taiwanissa lentokone syöksyi jokeen - useita kuolleita

taiwan
Kuvakaappaus The Guardianin nettisivuilta.
Julkaistu 04.02.2015 07:20(Päivitetty 04.02.2015 10:49)

MTV UUTISET - Reuters - APTN

Lentokone on syöksynyt Taiwanissa maan pääkaupunki Taipeissa jokeen, uutisoi Reuters.

TransAsia-lentoyhtiön matkustajakoneen 58 matkustajasta ja matkustamohenkilökunnasta jopa yhdeksän on kuollut, uutisoi paikallismedia. Viranomainen kertoo useiden ihmisten olevan lentokoneen hylyssä ansassa.

Taiwanin ilmailuviranomaisten mukaan lähes 30 ihmistä on pelastunut, joten vajaat parikymmentä ihmistä oli edelleen kateissa.   

Taiwanin matkailuviranomaisen mukaan yli puolet matkustajista oli kiinalaisia turisteja.   

Pelastustyöt ovat kesken.  

Sään kerrotaan olleen hyvä lentokoneen nousun aikoihin. Paikallisen televisiokanavan välittämissä kuvissa joen ylittävässä sillassa näkyi vaurioita. Kone osui siltaan osuessaan jokeen.

Lentokone on uutistoimisto Reutersin mukaan TransAsian uusimpia. ATR 72-600 -merkkinen kone oli tullut yhtiölle viime vuonna.

1:01img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat