"Napolissa tapahtuvat ammuskelut kertovat siitä, että nuorilla on valtava kasvatuksellinen tyhjiö", sanoo kirjastoyhdistyksen puheenjohtaja.
Italialainen Annalisa Durante oli vasta 14-vuotias, kun hän kuoli kahden kilpailevan mafiaklaanin ristituleen. 20 vuotta myöhemmin hänen hymyilevät kasvonsa katsovat lähes jokaiselta seinältä Annalisa Durante -kirjastossa, joka sijaitsee keskellä Napolin pahamaineista Forcellan kaupunginosaa.
Duranten kuolemasta tuomittu paikallisen mafian eli Camorran jäsen oli vasta 19-vuotias. Nuorisojengien väkivaltaiset välienselvittelyt ovat nousseet Napolissa otsikoihin myös viime kuukausina. Loka-marraskuussa 2024 kaupungissa ammuttiin kolmen viikon kuluessa kolme alle 20-vuotiasta.
Annalisa Duranten isä on päättänyt tehdä jotain alueen asenteiden muuttamiseksi.
Lue myös: Ihmisiä kuristaneen kuolemankammion johtaja vapauteen ”mallivankina”: Mafian uhrien perheet pelon kourissa Sisiliassa
– Olisin tyttäreni murhan jälkeen voinut lähteä pois. Annalisan päiväkirja oli julkaistu kirjana, ja vaikka en itse juuri lukenut, sain siitä idean kirjaston perustamiseen, Giovanni Durante kertoo.
Kirjasto toimii kunnan omistamassa tilassa, mutta vapaaehtoisvoimin ja lahjoituskirjojen varassa. Sitä pyörittävän yhdistyksen puheenjohtajan Giuseppe Pernon mukaan alku ei ollut helppo.
– Annoimme lapsille kirjoja lainaan ja pyysimme heitä tuomaan kotoaan jonkin kirjan, jota eivät enää lue. He katsoivat meitä kummissaan, sillä heidän kotonaan ei ollut koulukirjojen lisäksi yhtään kirjaa, Perno kertoo.
Vaikuttamista jo raskausaikana
Kymmenen vuoden aikana Annalisa Durante -kirjastosta on tullut ilmiö, jonka tarinaa Perno ja Durante käyvät kertomassa ympäri Italiaa. Kirjastossa järjestetään niin lukupiirejä, kirjoituskilpailuja, kirjaesittelyjä kuin työpajojakin. Erilaisissa projekteissa on julkaistu yhteistyöstä, suvaitsevaisuudesta sekä oikean ja väärän erosta kertovia kirjoja.
Napolissa monet nuoret päätyvät väärille teille hyvin nuorina, Perno kertoo. Jo 8-vuotiaat saattavat toimittaa Camorran laskuun huumepaketteja tai seistä vahtina.
– Tietyssä iässä nuorilla on jo pistoolit käsissä, ja heidän saamisensa takaisin kaidalle tielle on hyvin vaikeaa. Siksi aloimme kannustaa jo raskaana olevia äitejä lukemaan ja laulamaan kohdussa oleville lapsilleen, Perno sanoo.
Osa alueen äideistä tuo lapsensa kirjaston työpajaan, mutta ei uskalla itse jäädä.
– He eivät halua näyttää tutuille kulkevansa oikeaa tietä, mutta heidän aviomiehensä saattaa olla vankilassa, eivätkä he halua lapselleen samaa kohtaloa, Perno sanoo.
Kirjasto etsii rahoitusta
Yhdistyksen aktiivit käyvät lukemassa päiväkodeissa, kouluissa, pizzerioissa ja puistoissa. Kirjaston ylijäämäkirjat Durante levittää skootterillaan ympäri kaupunkia.
– Täällä käyvät myös niiden ihmisten lapset, jotka ovat vastuussa tyttäreni kuolemasta. Yksi heistä auttaa minua jakamaan kirjoja ihmisten postilaatikoihin, Durante kertoo.
Lukuisia palkintoja ja kiitosta keränneen kirjaston toiminta on nyt vaakalaudalla. Napolissa kerätään parhaillaan nimiä vetoomukseen, jossa instituutioita vaaditaan turvaamaan Annalisa Durante -kirjaston rahoituksen jatkuvuus. Tavoitteena on, että kirjastonhoitajan tehtävä voitaisiin vakinaistaa eikä toiminta pyörisi vain projektista toiseen.
– Napolissa tapahtuvat ammuskelut kertovat siitä, että nuorilla on valtava kasvatuksellinen tyhjiö. Kirjasto on julkinen palvelu, ja se pitäisi rahoittaa valtion budjetista, Perno sanoo.
Mafian leipiin jo 13-vuotiaana
Napolissa tapahtui loppuvuodesta 2024 useita ampumavälikohtauksia, joissa sekä uhreina että tekijöinä on ollut alaikäisiä tai nuoria aikuisia. Lokakuussa Forcellan kaupunginosassa kuoli 15-vuotias poika. Vain muutamaa päivää myöhemmin Napolin metropolialueeseen kuuluvassa San Sebastiano al Vesuvion pikkukunnassa ammuttiin 19-vuotias riidan päätteeksi. Marraskuussa Napolin keskustassa luotiin kuoli 18-vuotias.
Gomorra-kirjallaan maineeseen noussut Roberto Saviano kirjoitti Corriere della sera -lehdessä, että Camorra värvää muiden maailman rikollisjärjestöjen tavoin riveihinsä entistä nuorempia. Mafian leivissä aloitetaan jopa 13-vuotiaina, ja pomoksi voi päästä 17–20-vuotiaana. Usein rikolliselle polulle päätyneet myös kuolevat nuorina.
Savianon mukaan mafia värvää nuoria siksi, että näillä on kova halu rikastua, heille määrätyt rangaistukset ovat kevyempiä eivätkä he pelkää kuolemaa. Yksi Savianon kirjoista, vuonna 2016 julkaistu La paranza dei bambini, sai innoituksensa Forcellan nuorisojengeistä.
Vuosi sitten lakimuutos
Napolin nuorisoväkivalta nousi otsikoihin myös noin vuosi sitten, kun Caivano-lähiössä paljastui, että 10- ja 12-vuotiaat serkukset olivat joutuneet toistuvasti joukkoraiskausten uhreiksi. Pääministeri Giorgia Melonin hallitus vei tämän jälkeen läpi lakimuutoksen, joka antoi mahdollisuuden koventaa nuorten tekemistä rikoksista annettavia rangaistuksia ja rangaista koulua käymättömän lapsen vanhempia.
Italian sisäministeri Matteo Piantedosi vieraili Napolissa marraskuussa ja lupasi kaupungin kaduille lähes 500 uutta poliisia ja sotilaspoliisia sekä 300 uutta valvontakameraa.
Giuseppe Pernon mukaan väkivallan tukahduttaminen valvonnalla tulee kuitenkin kalliimmaksi kuin Annalisa Durante -kirjaston kaltaiseen ennaltaehkäisevään toimintaan panostaminen. Hänen mukaansa nuoret tekevät virheitä, sillä heiltä puuttuu ohjaus ja ymmärrys vaihtoehdoista.
– Vaikka meri on tässä aivan lähellä, osa näistä lapsista ei ole koskaan nähnyt sitä. He elävät vain omilla kujillaan, omassa maailmassaan, eivätkä tiedä muusta. He katsovat, mitä isommat tekevät, ja matkivat heitä. He eivät pysty valitsemaan tietään, sillä he näkevät vain yhden tien. Sen väärän.