Reddit-käyttäjä kertoo, millaista on menettää molemmat vanhempansa hyvin nuorena.
Reddit-käyttäjä Lion_Among_Cedars sai paljon huomiota tarinallaan. Hän on 30-vuotias, mutta menettänyt jo nuorena molemmat vanhempansa.
– Kirjoitin muistokirjoituksen kummallekin vanhemmalleni, ja tiedän, etteivät he koskaan näe minun menevän naimisiin, valmistuvan tai järjestävän joulujuhlaa kodissani. Kumpikin kuoli yllättäen ja ilman varoitusta. Kumpikin tilanne alkoi hätääntyneellä puhelinsoitolla, jonka jälkeen kaahasin autollani johonkin vakuutellen samalla itselleni, että kyseessä on varmaankin virhe. Se on vain väärinkäsitys. He ovat oikeasti kunnossa. Sitten poliisi tai hoitaja pysäyttää ja käskee istumaan alas. Tiedät, miksi, muttet anna itsesi toimia, nimimerkki Lion_Among_Cedars kirjoittaa.
– Jos istut alas, se merkitsee, että olet okei asian kanssa. Istuminen merkitsee, että annat heidän kuolla. Et voi antaa heidän kuolla, et vielä. Se tapahtuu paljon myöhemmin, kun olet valmis, eikö niin? Et vastannut heidän puheluunsa aiemmin. He eivät voi kuolla. Et suostu istumaan alas. Mutta lattia putoaa altasi.
Unissaan kirjoittaja näkee edelleen vanhempansa. Aamun ensi hetki muistuttaa, että nämä ovat poissa. Unetkin ovat huolestuttavia: oliko isän ääni todella tuollainen, kävelikö hän noin? Unohdanko jo heidät?
– Saat hyviä uutisia, tai huonoja uutisia, tai et lainkaan uutisia, ja ojennat kätesi soittaaksesi heille. Ai. Ai niin, Lion_Among_Cedars kuvaa
Lähipiiri ja ystävät yrittävät lohduttaa, mutta he eivät voi ymmärtää tilannetta. Heillähän on vielä elossa olevat vanhemmat.
– Olet kateellinen, mutta vielä enemmän vihainen. Kun he sanovat, että vanhemmat ahdistelevat heitä juhlien yksityiskohdilla tai nalkuttavat työasiasta, kiehut. Antaisit mitä tahansa (vanhempien) kolmannen asteen kuulustelusta. Heidän näkemisestään. Heidän äänensä kuulemisesta, heidän kävelynsä näkemisestä. Vaikka he olisivat vihaisia. Nämä ihmiset eivät tajua, miten hyvin heidän asiansa ovat, Lion_Among_Cedars kirjoittaa.
– Tajuat, ettei kukaan muu enää muista lapsuuttasi. Ei kukaan. Muut tietävät pieniä palasia, joista olet kertonut, mutta SINÄ olet jokaisen kasvuaikasi perhemuiston ainoa vaalija. Koti, jossa opit kävelemään, on yhden kuoleman päässä siitä, että se on pelkkä talo.
"Soittakaa vanhemmillenne"
Joinain päivinä ajatus siitä, että vanhempien muisto ja perintö elää edelleen jälkikasvun muodossa, lohduttaa. Yleensä kuitenkaan ei.
Kirjoittaja itkee päivittäin, suihkussa, salaa. Koska hän on lapsista vanhin, hänen pitäisi omasta mielestään selvitä tilanteesta paremmin.
– Soittakaa vanhemmillenne. Ihan sama, jos vihaatte heitä. Vielä tulee se päivä, kun ette enää koskaan saa puhua heille, koko loppuelämänne aikana, ja se päivä voi olla tänään. Elämässäni oli taannoin aika, jolloin tunsin oloni täysin normaaliksi eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, että tämän hetken jälkeen en enää koskaan näkisi tai kuulisi vanhempiani elossa. Jokainen päivä tuntuu toisten kopiolta, paitsi se, joka ei enää olekaan, Lion_Among_Cedars kirjoittaa.
– Soittakaa heille. Juuri nyt. Keskiyöllä. Herättäkää heidät, sanokaa, että rakastatte heitä ja että kaipaatte lapsuuteen. Että kuudes syntymäpäivänne oli tosi mahtava, ettekä koskaan sanoneet asiasta mitään. Että pidätte heidän kokkauksistaan ja että teidän todella pitäisi jutella enemmän.
Entä, jos näen unia kuolemisesta – mitä se merkitsee?
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Reddit