Beverly Hills 90210 -näyttelijät palaavat yhteen 20 vuoden tauon jälkeen.
90-luvun ykkösteinisarja Beverly Hills 90210 tekee paluun televisioon, ja mukana on koko vanha näyttelijäkaarti. Asian vahvisti Tori Spelling, joka oli yksi alkuperäisistä näyttelijöistä.
– Koko alkuperäinen porukka koossa, ja me näyttelemme edistyneempiä versioita itsestämme, Spelling kuvailee jälleennäkemistä.
– Fanit tulevat kuitenkin yllättymään iloisesti, sillä tulemme lisäämään väliin kohtauksia sarjasta. Mukana tulee olemaan koko porukka, melkein jokainen.
Spellingin mukaan vain muutaman näyttelijän kohdalla osallistuminen on vielä epävarmaa työkiireiden ja sairastelun takia.
Vanhan työryhmän kokoontuminen yhteen on ollut Spellingin mukaan hieno kokemus.
– Brian Austin Green sanoi, että "tämä on epätodellista!" Hän sanoi: "Katson ympärilleni ja näen teidät kaikki ja se tuntuu niin oudolta, koska me olimme kaikki teinejä silloin!"
Alkuperäinen sarja kuvasi kymmenen kauden ajan Los Angelesiin sijoittuvan koulun oppilaiden elämää. Se sai jatkoa vuonna 2008, kun spinoff-sarja 90210 julkaistiin.
Lähde: Essential Kids
Uusimmat
-
04:12
Windows95manille jäi Euroviisuista käteen harvinaislaatuinen ystävyys ja onnistunut finaaliveto – "Päästiin antamaan iloa ja rakkautta"
-
02:14
Viisuvoittajan pokaali hajosi kahtia lähetyksen viime hetkellä
-
01:46
Sveitsi on vuoden 2024 Euroviisujen voittaja – näin Suomi sijoittui
-
00:56
Abba ilmestyi Euroviisufinaaliin hologrammeina – somekansalta täystyrmäys: "Tämä on niin huono"
-
00:54
MTV seurasi tapahtumarikasta euroviisufinaalia – ilta päättyi Sveitsin voittoon
-
00:41
Euroviisujen finaalista diskattu Joost Klein rikkoi somehiljaisuuden
-
00:16
Kroatian esitys villitsi täysin Malmön viisuareenan
-
23:58
Windows95manin finaaliesitys kirvoitti meemitulvan
-
23:51
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:45
MM-jääkiekossa kunnon murskajaiset
-
23:44
Windows95manin show villitsi – toimittajat innostuivat tanssimaan
-
23:39
MTV seurasi tapahtumia – levottomia mielenosoituksia Euroviisufinaalin yhteydessä
-
23:15
EU:n Michel paheksuu Israelin antamia evakuointimääräyksiä: Mahdoton hyväksyä
-
22:41
Näin Israelin kiistelty esitys otettiin vastaan Euroviisujen finaalissa
-
22:36
MTV Malmössä: "Kaaosviisut"
-
22:36
Joost Klein diskattiin Euroviisujen finaalista – esiintymisvuoro sivuutettiin
-
22:35
Alankomaiden yleisradiolta tiukka päätös – ei jaa lainkaan asiantuntijaraatien pisteitä Euroviisujen finaalissa
-
22:31
Suomi eteni MM-finaaliin trillerissä
-
22:16
Tällä rivillä olisit kuitannut lotossa 1 000 000 euroa
-
22:02
Hurja erä MM-jäällä! Tshekki pulassa
-
Lataa lisää