Veronica Verho ja Juhani Koskinen kihlautuivat tammikuussa.
Radio- ja tv-tähti Veronica Verho ja Sohvaperunat-ohjelmasta tuttu Juhani Koskinen olivat pitkään kavereita, ennen kuin alkoivat seurustella. Pariskunta kihlautui tämän vuoden tammikuussa vajaan vuoden seurustelun jälkeen.
Pariskunta saapui ensimmäiseen yhteishaastatteluun MTV Uutisten itsenäisyyspäivän erikoislähetykseen.
– Mulle tämä ei ole yhtä tuttu tilanne, kirkkaat valot ja telkkarikamerat, kuin Veronicalle. Ei yhteishaastattelu jännitä millään tavalla, Koskinen sanoo.
Pariskunta palasi haastattelussa siihen, kun he tajusivat heidän välillään olevan enemmän kuin kaveruutta.
– Siinä kävi niin, että Uudenmaan raja suljettiin ja me olimme etäällä toisistamme, koska Juhani asui silloin Turussa. Puhelimien välityksellä puhuttiin joka ikinen ilta.
Verho sai syntymäpäivänään Koskiselta käsin kirjoitetun kirjeen, joka teki vaikutuksen raidojuontajaan.
– Suosittelen kaikille, se on hieno ja erottuva tapa, Koskinen kertoo.
– Toimii, todistetusti. Siitä se sitten lähti, Verho jatkaa.
– Olimme tunteneet useamman vuoden ja tiesin, että on upea ja sydämellinen ihminen kyseessä. Jossain vaiheessa, kun enemmän keskusteltiin ja tutustuimme, alkoi miettimään, että voisiko tässä olla jotain syvempääkin, Juhani paljastaa.
Millainen oli hetki, kun pari kihlautui? Katso video!