SM-liigaseura Helsingin IFK kertoi keväällä perustaneensa uuden asiantuntijaryhmän. Siihen mukaan lähti muun muassa pitkään NHL:ssä GM:nä toiminut Jarmo Kekäläinen, joka avaa nyt MTV Urheilulle sitä, mikä hänen toimenkuvansa on uuden ryhmän sisällä.
HIFK nostatti omalta osaltaan kulmakarvoja, kun se tiedotti uudesta sports advisory boardistaan eli huippu-urheilun kehittämistyöryhmästään. Kulmakarvat nousivat siksi, koska mukaan lähti muun muassa tällä hetkellä NHL:ssä pelaava Mikael Granlund sekä koripallopuolen iso vaikuttaja Henrik Dettmann.
Heidän lisäkseen mukana on myös NHL-seura Columbus Blue Jacketsin entinen GM Jarmo Kekäläinen sekä ryhmän puheenjohtajana toimiva IFK-ikoni Mika Kortelainen.
– Tämä joukko muodostaa vahvan perustan, jonka päälle alamme rakentaa tulevaisuuttamme. Kaikissa tehdyissä nimityksissä painotimme kahta asiaa: tuoreutta ja pitkän tähtäyksen visiota. Haimme tasapainoa kokemuksen ja ennakkoluulottomuuden välillä. Menestymisen pakon sijaan haluamme luoda jotain kestävää, HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola esitteli ryhmää seuran toukokuisessa tiedotteessa.
LUE MYÖS: Jarmo Kekäläiseltä harvinainen haastattelu – teki paljastuksen NHL-tilanteestaan
Ryhmän jäsenistä Kekäläinen ja yhä aktiiviuransa keskellä oleva Granlund asuvat Pohjois-Amerikassa. Yksi mielenkiintoinen kysymys on liittynyt siihen, että miten he ovat mukana HIFK:n arjessa ja seuran toiminnan kehittämisessä?
Viime viikonloppuna Helsingissä Jääkiekkoleijonaksi aateloitu Jarmo Kekäläinen avaa MTV Urheilulle omaa toimenkuvaansa ryhmän sisällä.
– Minulla pääjuttu on ollut se, että olen toiminut mentorina Janne Pesoselle, joka on seuran uusi, lupaava ja hyvä urheilujohtaja, jolla ei ole hirveästi kokemusta muuta kuin pelaajauran puolelta. Olen käynyt myös katsomassa pelejä paikan päällä ja seurasin sitä, miten joukkue valmistautui kautta varten. Se sujui niin laadukkaasti, että on helppo ymmärtää, minkä takia joukkue on nyt sarjan kärjessä. Prosessi tuottaa aina tulosta, Kekäläinen toteaa.
Kekäläinen on antanut vinkkejä HIFK:n tuoreelle urheilujohtajalle Pesoselle, jonka pesti julkaistiin samaan aikaan, kun IFK tiedotti sen uudesta asiantuntijaryhmästään.
Juttu jatkuu kuvan alla.
"Suuri kunnia"
Kekäläinen kehuu IFK:n urheilupomon Pesosen asennetta.
– Hänellä on kova halu oppia uutta. Hän on sen suhteen hyvin avoin, että vaikka hän pelasi pitkään ja korkealla tasolla, niin hänellä on silti vielä pöydän toisella puolella paljon sellaisia asioita, mistä hän voi oppia. Hän tekee töitä, kehittää ja ajaa vahvasti sitä, että seura voisi menestyä. Hän oli hyvä rekrytointi HIFK:lta. Olemme käyneet keskusteluja, joissa olen voinut peilata vähän niitä asioita, mitä voin kokemukseni kautta antaa hänelle. Olen voinut mahdollisesti antaa jotain hyviä vinkkejä ja oppeja, joita hän voi hyödyntää tulevaisuuttaan silmällä pitäen, Kekäläinen sanoo.
Pesonen on enemmän kuin otettu siitä, että Kekäläinen on toiminut hänen mentorinaan. Kekäläinen ehti toimia yhteensä 12 kauden aikana NHL-seura Columbus Blue Jacketsin GM:nä.
– On ollut suuri kunnia, kun olen päässyt tekemään hänen kanssaan töitä, Pesonen sanoo yhteistyöstä Kekäläisen kanssa MTV Urheilulle.
– Tuo on auttanut paljon, kun olen ollut tekemisissä kokeneen kaverin kanssa, jonka kautta olen päässyt sparrailemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Tuollainen tuo vain lisää itseluottamusta oman tekemiseni puolelle, Pesonen nyökkäilee päätään.
LUE MYÖS: HIFK teki kohuvärväyksen – paljastus taustoista: "Ei ainut seura, joka osoitti kiinnostusta"
Pesosen mukaan Kekäläinen oli taannoin viikon ajan Helsingissä, minkä yhteydessä Pesonen pääsi kyselemään laajasti erinäköisistä asioista.
– Tuo oli hyvä viikko, kun sai rauhassa käydä juttuja lävitse. Se on aina kuitenkin haastavampaa, jos sopii vain tapaamisen ja on kaikennäköistä lautasella. Nyt pääsimme ajan kanssa tutustumaan toisiimme, Pesonen sanoo.
Pesonen ei voi olla hymyilemättä, kun hän kuulee siitä, miten Kekäläinen nimittää häntä ”lupaavaksi urheilupomoksi”.
– Kuulostaa hyvältä! Pesonen kuittaa leveän virneen kera.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kannanotto Jokereihin liittyen
HIFK:n asiantuntijaryhmän kaikista tärkein tehtävä on kehittää seuran isoa kuvaa.
– Tuossa on laajasti osaamista mukana ja pyrimme hyödyntämään sitä, kun yritämme viedä kokonaisuutta eteenpäin, Pesonen toteaa.
Tähän liittyen ryhmän eri osaajien monipuolista tietotaitoa on pyritty hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.
– Esimerkiksi ”Mikke” (Granlund) tuo koko ajan uusia tuulia siitä, että missä maailman kärki menee ja mitä siellä tehdään. Olemme käyneet tosi mielenkiintoisia keskusteluja hänen kanssaan. Samat sanat ”Kekusta” (Kekäläinen). Hänellä on kuitenkin niin paljon kokemusta hallinto- ja johtamispuolelta. En voisi kuvitella parempaa mentoria tähän hommaan, Pesonen kehuu.
Kekäläinen on seurannut HIFK:n asiantuntijaryhmään liittymisen myötä hyvin aktiivisesti kotimaista kiekkoilua. Seuranta ei ole kohdistunut pelkästään Liigaan, vaan Kekäläinen on tutkaillut myös entisen työnantajansa Jokereiden toimia.
Kekäläinen toimi Jokereiden GM:nä vuosien 2010–13 aikana – aina siihen pisteeseen asti, kunnes hänet nimitettiin NHL-seura Columbus Blue Jacketsin GM:ksi.
Kekäläinen lataa Jokereista suoran mielipiteen ilmoille.
– Mun mielestä Jokerit pitäisi saada ehdottomasti mukaan Liigaan, Kekäläinen toteaa.
– Joka toisin väittää, ei ole kiinnittänyt huomiotaan niihin yleisömääriin, mitä Jokerit aina vetää, kun he pelaavat kotona tai vieraissa. Odotan mielenkiinnolla sitä, että koska he palaavat sarjaan, Kekäläinen jatkaa.