Koronasuositusten mukaan joulupukin vierailuja ei tänä jouluna suositella. Pukki ja tontut ovatkin kehitelleet vaihtoehtoisia tapoja vierailuille.
Joulupukki vierailee tänä vuonna monien luona etäyhteyksien avulla. Pukki on voinut lähettää joulutervehdyksensä jo etukäteen tai pukkia on voinut tavata videopuhelun välityksellä.
– Kovasti mietimme Korvatunturilla, miten joulun oikein käy. Onneksi on kuitenkin taitavia tekniikkatonttuja, joiden kanssa saatiin hommat kuntoon, pukki kertoo.
Videotervehdyksiä on lähetetty ympäri maailmaa erityisesti ulkosuomalaisille.