Joonas Nordman, Aku Sipola, Minka Kuustonen, Nicklas Pohjola, Saga Sarkola ja Linda Wiklund tähdittävät jättisuosioon maailmalla nousseen brittituotannon suomalaisversiota. MTV Uutiset selvitti, millainen sarjasta on tulossa.
Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet) oli 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun hittisarja, joka ihastutti laajalti ympäri maailman.
1997 Briteissä alkanut sarja kertoo kolmesta pariskunnasta, joista ehkä tunnetuin oli Adam Williamsin (James Nesbitt) ja Rachel Bradleyn (Helen Baxendale) parisuhde.
Sarjan kaksi muuta pariskuntaa, David Marsden (Robert Bathurst) ja Karen Marsden (Hermione Norris) sekä Pete Gifford (John Thomson) ja Jenny Gifford (Fay Ripley) ajautuivat sarjan aikana lukuisiin kriiseihin ja eroamaankin.
Sarjan alkuperäisnäyttelijät palasivat yhteen uudelleen 13 vuoden tauon jälkeen vuonna 2016, ja sarjaa kuvattiin uudet neljä kautta aina vuoteen 2020.
Nyt sarjasta tehdään myös suomalainen versio, joka on jo sinänsä hieman poikkeuksellista, sillä suosikkisarjasta on tehty maailmalla tähän mennessä ainoastaan kaksi spin off -sarjaa, Puolassa ja Ranskassa.
Käsikirjoitusta hiottiin pitkään
Kotimaiseen versioon on todella panostettu, sillä pelkästään käsikirjoitusta hiottiin vuoden päivät.
– Sarjan punainen lanka mukailee alkuperäistä tarinaa, mutta tarinaa on uudistettu ja modernisoitu nykypäivään sopivaksi. Se on myös lokalisoitu ja siitä on tehty alkuperäistä selvästi tasa-arvoisempi, kuvailee ITV Studios Finlandin vastaava tuottaja Maria Kangas, jonka idea kotimainen versio on.
– Originaali sarja oli aika sovinistinen ja britit ovat hyvin vanhanaikaisia.
Sarjan pääpaino on kolmikymppisten pariskuntien kipuilussa paitsi parisuhteissa, myös elämässä ylipäätään.
Sarjan päätähtinä nähdään Aku Sipola (Aku, alkuperäissarjan Adam), Nicklas Pohjola (Pete), Minka Kuustonen (Iiris eli Karen), Joonas Nordman (Taneli eli David), Linda Wiklund (Jonna eli Jenny) ja Saga Sarkola (Julia eli Rachel).
Koekuvauksiin käytettiin runsaasti aikaa.
– Koekuvasimme eri näyttelijöitä peräti kaksi kuukautta ja yksittäisten kuvausten jälkeen kuvasimme myös pareja, jotta näimme, miten kemiat toimivat, Kangas kertoo.
– Ehdoton vaatimus oli, että pitää osata tehdä komediaa.
Tällaisia pariskunnat ovat
Pariskuntia on kolme, mutta aivan tarinan alussa yksi pareista vasta tutustuu toisiinsa.
Brand managerina työskentelevä Aku on punaisella Porschella ajava naistenmies, joka asuu Kruunuvuorenrannassa. Julia puolestaan on mainostoimiston markkinointipäällikkö, joka asuu Töölössä.
Pari tutustuu kauden aikana ja muuttaa yhteen Kalliossa sijaitsevaan kattohuoneistoon.
– Tämän parin välillä haettiin romanssia, kemiaa ja tietynlaista anarkiaa, Kangas kertoo.
Jonna puolestaan on suuryrityksen johdon sihteeri, ja hän asuu Maunulassa rivitalossa yhdessä kiinteistönvälittäjänä työskentelevän Pete-miehensä kanssa.
– Heidän välilleen halusimme huumoria, sydämellisyyttä ja ystävällisyyttä. Heidän kanssaan kaikki haluavat olla ystäviä, Kangas kertoo.
Temppeliaukiolla luksusasunnossa asuvien Iiriksen ja Tanelin välille taas haettiin tasaisuutta ja luotettavuutta.
Iiris on kustannustoimittaja, joka kipuilee töihin paluun kanssa ja Taneli on liikkeenjohdon konsultti.
– He ovat hyvin konservatiivisia.
Mukana rankkoja teemoja
Vaikka sarjan pääpaino on komediassa, käsitellään sarjassa on myös rankkoja teemoja.
Taneli näyttelevä Joonas Nordman kertoo MTV Uutisille, että sarja on hyvin samaistuttava varmasti monille katsojille.
– Iiriksen ja Tanelin parisuhde on hyvin tunnistetta monen mielestä, sillä katsojat varmasti miettivät, miksi nuo kaksi ovat yhdessä, Joonas sanoo.
– Mutta kyllä sieltä aina joka jaksosta löytyy joku pieni todiste siitä, miksi he ovat yhdessä ja rakastavat toisiaan.
Minka Kuustonen sanoo, että sarja tasapainoilee kahden eri tason, kepeyden ja rankkuuden välillä taitavasti.
– Tilanteet ovat tosi hauskoja, ja ne jo itsessään tuottavat komediaa, ja välillä ollaan tosi synkissä vesissä. On hienoa, että tämä tehdään uudestaan, sillä tarina on upea.
Joonas kertoo olleensa sarjan fani jo nuorempana.
– Voin ihan rehellisesti sanoa, että minussa on vähän Tanelia – myönnän sen.
Samaa toteaa omasta hahmostaan myös Minka.
– Samaistun Iiriksen hahmoon. Itsekin pienen lasten äitinä, jolle työ on tärkeä ja joka kunnianhimoinen eikä halua olla vain kotona, niin Iiris kaipaa myös työtään ja sitä, että Taneli näkisi häne, Minka sanoo.
Sarjan kuvaukset ovat nyt puolivälissä, ja sarja julkaistaan MTV3-kanavalla vuonna 2026.
MTV Uutiset oli paikalla kuvauksissa, kun koko kuusikko oli juhlimassa Tanelin pomon hulppeissa juhlissa.