Tällaiset tuhot valtavan hakekasan palo sai aikaan Laukaassa – sammutustyöt loppusuoralla

tulipalo paloauto palokunta
All Over Press
Julkaistu 13.06.2019 21:00

MTV UUTISET – STT

Keski-Suomessa Laukaassa on saatu sammutetuksi yli tuhannen kuution energiapuukasan palo.

Jälkisammutustyöt olivat loppusuoralla torstai-iltana. Päivystävä päällikkö Juha Saario arvioi, että valvontavastuu siirtyy omistajalle illan aikana.

– Pelkäämme, että tässä menee vielä ainakin viikon verran, sillä siellä on kyteviä palopesäkkeitä, joita joudumme sammuttelemaan, Saario sanoo.

Hakekasan koko tarkentui jopa 1 500 kuutioon. Kaiken kaikkiaan palosta aiheutui mittavat vahingot.

– Tässä tuhoutui hakekasa, haketuskone, 50–100 neliön hallirakennus sekä erilaisia työkoneita, palomestari Juha Hämäläinen kertoo.

Lue myös: Laukaan energiapuukasan palon sammutuksesta pitkä prosessi – "Pelkäämme, että sammutustöitä viimeistellään vielä ainakin viikon verran"

Hälytys palosta tuli keskiviikkoiltana kahdeksan jälkeen, kun yrityksen omistaja tuli työpaikalleen ja havaitsi tulipalon.

Kaikki lähialueen palokunnat osallistuivat sammutukseen apunaan myös rajavartioston helikopteri.

Palon syttymissyy ei ollut vielä torstai-iltana selvillä.

Tuoreimmat aiheesta

Laukaa