Osapuolilla on hyvin erilaiset vaatimukset Laukaassa paljastuneessa erikoisessa kidutus- ja silpomistapauksessa.
Tapauksessa kuuttakymmentä lähestyvä, Puolustusvoimissa kapteenina työskennellyt kaltoinkohteli kahta uhriaan seksuaalisuuteen kytkeytyvin tavoin. Toisen uhreistaan mies kahlitsi kellariinsa väkivallalla alistettavaksi seksiorjaksi. Toiselta mies taas leikkasi peniksen irti kotikonstein. Miehen syytettiin lisäksi valmistelleen kolmannen miehen ottamista kidutettavaksi ja elinikäiseksi vangikseen. Tämä syyte kuitenkin kaatui käräjillä.
Mies kiisti syytteet ja perusteli, että teot oli tehty yhteistuumin.
Laukaalainen Ari Juhani Joki, tuomittiin käräjillä neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen. Käräjäoikeuden mukaan tekojen motiivi oli Joen sadististen tarpeiden tyydyttäminen.
Lue myös: Puolustusvoimien kapteenin kammottava salaisuus paljastui: seksiorja maakellarissa ja peniksenpoisto kotikonstein
Kapteeni vaatii pienempää tuomiota tavalla tai toisella
Nyt asia on etenemässä hovioikeuteen, ja osapuolet ovat toimittaneet oikeudelle valituksensa. Osapuolten valitusten ja vastavalitusten perustelut oli käytännössä kokonaan salattu, joten asiakirjojen perusteella ei saa tarkemmin käsitystä siitä, mihin asioihin osapuolet vetoavat.
Mies vaatii törkeiden vapaudenriisto- ja pahoinpitelytuomioiden hylkäämistä tai ainakin niiden katsomista törkeän sijaan perusmuotoisiksi rikoksiksi tai heitteillepanoiksi. Lisäksi hän vaatii tuomion alentamista joka tapauksessa.
Mies perusteli myös käräjäoikeudessa, että teot olisi tehty yhteisymmärryksessä.
Lue myös: Tällainen oli kiduttajakapteenin uhrillaan allekirjoituttama sopimus – viittaus valta-asemaan
Syyttäjä: Tarvitaan oikeuskäytäntöä väkivaltasopimuksesta
Syyttäjä vaatii sen sijaan miehelle kovempaa rangaistusta ja miehen tuomitsemista eräistä rikoksista, joissa syyte käräjäoikeudessa kaatui. Syyttäjän mukaan rangaistusta tulisi koventaa teon suunnitelmallisuuden vuoksi.
Syyttäjä katsoo, että asia tulee viedä hovioikeuteen muun muassa siksi, että rikoskokonaisuudessa merkitystä on sillä, että teon yhteydessä rikoksen uhri oli antanut suostumuksen tekoon.
– Rikoslaki ei sisällä yleistä säännöstä loukatun suostumuksesta. Koska suostumusoppi perustuu oikeuskäytäntöön, on tärkeää saada hovioikeustasoista käytäntöä asiasta, syyttäjä kirjoittaa.
– Joki on asianomistajan ollessa maakellarissa kahlittuna allekirjoittanut asianomistajalla mm. vakavaa väkivallan käyttöä ja kuolemaan johtajaa kohtelua koskevan suostumuksen. Se ei ole pätevä sen antamisolosuhteet ja sisältö huomioon ottaen, syytteessä kuvaillaan.
Syyttäjä katsoo, että uhrin tarkoitus oli suostua bdsm-toimintaan liittyvään lyhytaikaiseen sitomiseen ja toimintaan, joka ei aiheuta vahinkoa tai fyysistä vaaraa. Syyttäjästä mies oli ylittänyt suostumuksen rajat tekojen laadulla, kestolla ja tehdyillä toimenpiteillä, eikä suostumus syyttäjästä poista miehen vastuuta tekemästään vakavasta terveyden loukkauksesta ja vakavasta hengen ja terveyden vaarasta.
– Kyse on siten siitä, voiko asianomistaja kyseisenlaisissa olosuhteissa antaa sellaisen vapaaehtoisen suostumuksen, joka poistaisi tekojen oikeudenvastaisuuden ja onko hänellä ollut kyky, vapaus, tilaisuus ja muuten mahdollisuus tehdä valinta osallistumisesta seksuaalisiin tekoihin, syyttäjä kirjoittaa.
Lue myös: Elinikäistä kidutusorjaa etsinyt kapteeni kertoi pitäneensä vankeja lähes 20 vuotta – näin hän perustelee julmaa harrastustaan
Miehen uhrit vaativat korvauksia
Miehen uhrit, kidutettu seksiorja ja peniksenleikkauksen kohde vaativat Joen tuomion koventamista.
Toinen miehen uhreista vaatii korvaustensa korottamista kaikkinensa noin 27 000 euroon. Myös kotikutoisen intiimikirurgian uhri vaatii kovempia korvauksia, lähes 90 000 euroa.
Kolmas, elinikäiseksi uhriksi syyttäjän mukaan kaavailtu ei valittanut tuomiosta, mutta syyttäjä vaatii, että Joki tuomitaan myös siitä, että tämä valmisteli uhrin ottamista kidutettavaksi vangikseen niin, että uhri lopulta kuolee pitkäaikaisen väkivallan päätteeksi.
Joki itse vastustaa vaatimuksia.
1:39