Ennennäkemättömän talouskriisin keskellä kamppailevassa Sri Lankassa on määrä äänestää keskiviikkona uudesta presidentistä.
Presidenttikilvan ennakkosuosikki on virkaatekevän presidentin virkavalan perjantaina vannonut Ranil Wickremesinghe, joka on ehtinyt toiminut saarivaltion pääministerinä jo kuudesti. Hän ei ole koskaan kuitenkaan onnistunut pysymään virassaan kautensa loppuun saakka.
Wickremesinghen voiton puolesta puhuu se, että hän on saanut presidentin Gotabaya Rajapaksan perheen johtaman SLPP-puolueen tuen. SLPP on edelleen parlamentin suurin puolue yli sadalla edustajallaan. Jos puoluekuri säilyy, tulee Wickremesinghe lähes varmasti valituksi.
Ehdokkaat selvillä tiistaina
SLPP-puolue on kuitenkin hajanainen, eikä äänestyksen yhtenäisyys siksi ole taattu. Suurimpana haastajana pidetään SLPP:n toisinajattelijaa ja entistä viestintäministeriä Dullas Alahapperumaa.
Myös oppositiojohtaja Sajith Premadasa ja entinen armeijan päällikkö Sarath Fonseka ovat ilmoittautuneet kisaan mukaan. Fonseka tunnetaan Rajapaksojen vastustajana. Lopulliset ehdokkaat presidentin virkaan ovat selvillä tiistaina.
Sri Lankan 225-paikkaisen parlamentin jäsenet äänestävät presidentistä asettamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Ehdokkaat tarvitsevat yli puolet äänistä tullakseen valituksi. Jos yksikään ehdokas ei saa yli 50 prosenttia äänistä, pienimmän kannatuksen saanut ehdokas putoaa pois. Näin jatketaan, kunnes joku ehdokkaista saa vaaditun äänimäärän.
Äänet annetaan anonyymisti, sillä aiemmissa vaaleissa on esitetty syytöksiä lahjusten hyväksymisestä ääniä vastaan.
Tyytymättömyys ehti kuplia pitkään
Mielenosoitusten saattelemana maanpakoon lähtenyt Rajapaksa antoi virallisen eroilmoituksensa torstaina. Hän vakuutti erokirjeessä tehneensä "kaikkensa" maansa hyväksi. Uutistoimisto AFP:n mukaan maan talouskriisi on kuitenkin johtunut suurelta osin juuri Rajapaksan heikosta politiikasta.
Lue lisää: Sri Lankan ex-presidentti sanoi erokirjeessä tehneensä "kaikkensa" maansa hyväksi
Sri Lankan talousvaikeudet saivat alkunsa koronapandemiasta, mutta Rajapaksan hallituksen toiminta pahensi tilannetta entisestään. Virallisten lukujen mukaan Sri Lankassa valuuttavarannon arvo oli Rajapaksan aloittaessa virassaan 7,5 miljardia dollaria, mutta se oli pudonnut vain yhteen miljoonaan dollariin hänen eroamishetkellään. Maa on vararikossa.
Sri Lanka ei ole kyennyt rahoittamaan edes välttämättömimpiä tuontitavaroita vuoden 2021 lopusta lähtien, ja se on sittemmin jättänyt velkansa maksamatta.
Kansalaisten tyytymättömyys hallintoa kohtaan ehti kuplia pitkään, sillä maassa on ollut kuukausia puutteita ruuasta, polttoaineista ja lääkkeistä. Maan 22 miljoonaa asukasta ovat kärsineet myös inflaatiosta ja pitkistä virtakatkoksista.
Ennen talouskriisiä Rajapaksa nautti melko suurta kansansuosiota, Rajapaksojen perhe kun oli hallinnut Sri Lankan politiikkaa noin kahden vuosikymmenen ajan.
Poikkeuksen kannatuksessa muodostivat lähinnä Sri Lankan tamili- ja muslimivähemmistöt. Etnisesti jakautunut kansakunta yhdistyi kuitenkin vastustamaan Rajapaksaa maan inflaation ylitettyä 50 prosentin rajan ja ihmisten jouduttua jättämään aterioita väliin akuutin ruokapulan takia.