Aku Louhimiehen ohjaamassa sarjassa tuntemattomat joukot ottavat haltuun palan Suomea, ja ristiriitoja syntyy sekä puolustajien että maan johdon keskuudessa.
MTV-alkuperäissarja Konfliktin tapahtumat alkavat, kun tuntematon vihollinen hyökkää pieneen rannikkokaupunkiin suomalaisten valmistautuessa juhannuksen viettoon. Varusmies Annika Berg (Julia Korpinen) ja hänen ryhmänsä taistelevat miehitetyllä alueella, samalla kun yksikön päällikkö Rami Ohrankämmen (Peter Franzén) lähtee etsimään perhettään.
Samaan aikaan vasta valittu presidentti Linnea Saaristo (Sara Soulié) löytää itsensä mahdottoman ääreltä. Miehitetyllä alueella on presidentti Saariston perhettä, joten edessä on armoton tasapainottelu kansallisen turvallisuuden ja henkilökohtaisen menetyksen välillä.
Esimakua Konflikti-sarjasta on julkaistu. Kurkista täältä, miltä sarja näyttää ja miten tekijät sitä kuvailevat.
Sarjan näyttelijöiden kaartiin lukeutuvat myös muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Salah Isse Mohamed, Jukka Puotila, Matti Ristinen, Elias Gould, Reetta Ylä-Rautio, Aleksi Kaukamo, Leo Sjöman sekä Samuli Vauramo. Konfliktissa nähdään myös kansainvälisiä nimiä, kuten Dylan Smith (The Lord of the Rings: The Rings of Power), Nadia Forde (Once Upon a Time in London) sekä Larry Lamb (Gavin ja Stacey).
Kuusiosaisen sarjan ohjauksesta vastaa Aku Louhimies, joka on käsikirjoittanut sarjan yhdessä Andrei Alénin, kirjailija Helena Immosen ja käsikirjoittaja Jari Olavi Rantalan kanssa. Lavastajana toimii Hollywoodissakin elokuvia tehnyt ja Oscar-ehdokkaanakin ollut Heather Loeffler, ja leikkauksesta vastaa useita suuria menestyselokuvia leikannut Ben Mercer. Sarjan musiikista vastaa muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvan säveltäjä Lasse Enersen.
– Toivomme, että Konflikti on tarina, joka herättää keskustelua. Kun aloitimme projektin, emme osanneet aavistaa, kuinka ajankohtaiseksi tarina lopulta muodostuisi, kertoo Andrei Alén MTV:n tiedotteessa.