Tältä näyttää Kalevan kylässä, Yhdysvalloissa – vetonaulana suomalaismiehen hämmentävä rakennelma

MTV Uutiset vieraili Michiganin osavaltion pienessä Kaleva-nimisessä kylässä, jonka lipputangossa liehuu Yhdysvaltain lipun lisäksi Suomen lippu.

Michiganin osavaltioon muutti 1800–1900-lukujen vaihteessa satoja tuhansia suomalaisia. Osavaltiossa on yhä Yhdysvaltain suurin suomalaissukuinen väestö.

– Tervetuloa Kalevaan, toivottaa Cindy Asiala iloisesti.

Asiala on The Kaleva Historical Societyn eli Kalevan historiallisen järjestön puheenjohtaja ja tuntee Kalevan historian läpikotaisin.

 –Lähes kaikkiin Kalevan koteihin rakennettiin ensin saunat, joissa suomalaiset aluksi asuivat, koska siellä oli vettä ja lämpöä, Asiala kertoo MTV Uutisille.

Hakala, Mäkinen, Niemi…

Asiala esittelee valokuvia ensimmäisistä Kalevaan saapuneista suomalaisista. 

Kehystetyissä mustavalkoisissa kuvissa vilahtaa suomalaisia sukunimiä kuten Hakala, Mäkinen ja Niemi. 

Keittiössä on tuoli, johon on kirjoitettu "istua", seinällä lukee ruokarukous suomen kielellä ja takahuoneessa on Kalevalan kohtauksista maalattuja seinämaalauksia.

– Tulijat houkuteltiin tänne suomenkielisen Siirtolainen-nimisen sanomalehden avulla. Lehti mainosti, että täällä voi puhua omaa kieltä ja omistaa maata, Asiala kertoo. 

– Suomalaiset ostivat maan näkemättä, ja kun he saapuivat, vastassa odottivat vain avohakatut metsät ja kannot. Mutta he olivat käyttäneet jo rahansa, joten he päättivät jäädä. Me käytämmekin sanaa sisu kun puhumme ensimmäisistä tulijoista.

– Huijattiinko heitä?

– Ehkä lupailtiin vähän liikoja, Asiala sanoo.

Mäkinen takensi talon pulloista

Kalevan kylässä on nykyisin muutama sata asukasta, mutta kylän erikoinen rakennus vetää turisteja puoleensa. Talo on luonnollisesti suomalaisen rakentama.

– John Mäkisellä oli pullotehdas tässä lähellä. Siinä valmistettiin virvoitusjuomia. Mäkinen ei halunnut heittää pulloja roskiin, joten hän päätti rakentaa niistä talon. Hän rakensi talon 60 000 lasipullosta.

Lasipullojen pohjassa lukee Kaleva, ja pullot on aseteltu ulkoseiniksi. Talo oli aluksi Mäkisen perheen asuintalo, mutta Kalevan historiallinen järjestö osti talon museoksi 80-luvulla.

Tutunkuuloisia kadunnimiä

Kalevan suomalaisuus ei kuitenkaan jää museoon, tavaroihin tai rakennuksiin. 

Kylässä vietetään suomalaisia perinnejuhlia kuten juhannusta ja tien varrella liehuu suomen lippu. 

Myös katujen nimet pistävät silmään.

– Kadunnimiä ovat muun muassa Wuoksi, Valta, Tavi, Panu, Kauko ja Sampo. Kun paikalliset yrittävät antaa osoitettaan, muiden on hankala tavata tai sanoa kadunnimeä. 

– Kylällä on kuitenkin sääntö, että uudetkin kadut nimetään suomalaisilla nimillä tai sanoilla.

Lue myös:

    Uusimmat