Tältä näyttää liikekannallepano pienessä venäläiskaupungissa – Andrei hyppäsi vihkiseremoniastaan bussiin

2:18img
"Tunnen paljon, tunnen pelkoa" – reserviläinen Andrei joutui hyvästelemään vaimonsa ja lapsensa lähtiessään rintamalle.
Julkaistu 27.09.2022 14:25
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Viime keskiviikkona julistettu osittainen liikekannallepano on tuonut sodan lähemmäksi tavallisia kansalaisia Venäjällä.

Arvioiden mukaan vain muutamassa päivässä Venäjältä on lähtenyt jopa yli 260 000 sotaan kelpaavaa miestä. Moni reserviläinen on kuitenkin päättänyt lähteä rintamalle – osa omasta tahdostaan ja osa pelon ohjamaana.

Liikekannallepano näkyy nyt venäläiskaupungeissa hyvin konkreettisesti. Lähellä Ukrainan rajaa sijaitsevassa noin 100 000 asukkaan Bataiskissa kymmenet reserviläiset kokoontuivat maanantaina kaupungin värväystoimistolle, josta bussikuljetus lähti kohti tuntematonta.

Miesten murtuneita omaisia oli kerääntynyt hyvästelemään ja seuraamaan, kun miehet astuivat linja-autoon toisesta maailmansodasta tuttujen neuvostohymnien säestämänä.

Jotkut miehistä vihittiin puolisoidensa kanssa värväystoimiston viereisessä rekisteröintivirastossa juuri ennen bussiin astumista. Yksi heistä oli Andrei, joka kertoo videolla tunnelmiaan rintamalle lähdöstä. 

Katso myös: Käsittämätön autoletka: Näin moni pakenee Venäjältä henkensä kaupalla

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lue myös: Putinin liikekannallepano näkyy avaruuteen asti – mutta ei ehkä Kremlin toivomalla tavalla

Katso videolta, miltä liikekannallepano näyttää Bataiskin kaupungissa.

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota