Tämä artisti on ensimmäinen merkittävä henkilö, jota valokuvaaja Janita Autio on päässyt kuvaamaan: "Olen ikuisesti kiitollinen"

0:49img
Katso videolta, miten Janita Aution innostus kuvaamisen sai alkunsa.
Julkaistu 21.05.2023 15:29
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Valokuvaaja Janita Autio on opetellut ammattinsa täysin omatoimisesti.

Valokuvaaja  Janita Autio kuvaa Suomen eturivin julkisuuden henkilöitä ja tekee uraa myös ulkomailla. Hän on kasvanut Pattijoella, mutta kuvannut muun muassa New Yorkin ja Pariisin muotiviikoilla.

Autio on täysin itseoppinut valokuvaaja.

– Kuvaamalla ihan sairaasti. Olen itseoppinut kuvaaja. Olen vain kuvannut, kuvannut ja kuvannut, Autio kertoi Huomenta Suomessa 21. toukokuuta.

Rap-artisti Mikael Gabriel  on ensimmäinen merkittävä henkilö, jota Autio on aikoinaan päässyt kuvaamaan.

– Olen Miklulle ikuisesti kiitollinen. Laitoin hänelle Instagramissa viestiä. Muutin silloin noin kahdeksan vuotta sitten Helsinkiin. Laitoin hänelle pikkuyksiössäni paniikissa viestin: ”Moi, olen Janita. Tykkään kuvata, tässä on muutamia kuvia, joita olen ottanut. Jos tarvitset ikinä kuvaajaa, niin olisin todella kiinnostunut.” Hän vastasi tunnin sisällä, että todellakin, mennään kuvaamaan. Hän otti minut siipiensä suojaan, Autio kertoi.

Lue myös: Näin tienasi pääministerin bilekohustakin tuttu julkkiskuvaaja Janita Autio

Autio laittoi uransa alussa viestiä myös muille, kuten artisti  Robinille.

– Olen tajunnut, kun olen päässyt häntä myöhemmin kuvaamaan, että siellä on se ensimmäinen viesti. Paniikissa poistin sen, koska minua alkoi hävettää se niin paljon, kun olen joskus anellut pääseväni kuvaamaan, Autio kertoi nauraen.

Katso jutun alussa olevalta videolta, miten Janita Aution innostus kuvaamisen sai alkunsa.

Katso alta koko Janita Aution haastattelu Huomenta Suomessa.

8:29img

Valokuvaaja Janita Autio kertoo, miten helpottaa kuvattaviensa oloa.

Tuoreimmat aiheesta

Janita Autio