MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi piti Kärppien valmentajanvaihdosratkaisua odotettavana. Kiven mukaan joukkueen vaatimustaso tulee muuttumaan välittömästi.
Kärpät on pelannut SM-liigassa sanalla sanoen surkean kauden. Kun sillä on viisi runkosarjaottelua jäljellä, kasassa on 71 pistettä ja sijoitus 14:s. Jopa playout-sarja Jukureita vastaan on uhkana, mutta toisaalta ovi pudotuspeleihin on vielä auki.
Maanantaina Kärpät tiedotti päävalmentaja Ville Mäntymaan potkuista. Tilalle runkosarjan loppusuoralla tulee kokenut Petri Matikainen loppukauden kattavalla sopimuksella.
– Juuri tämän tilanteen takia oli odotettavissa, että joku kokenut valmentaja siihen tulee, kun joukkue on noin solmussa viikonlopun jäljiltä. Voi sanoa, että tämä oli odotettavissa, vaikka näin vähän pelejä on jäljellä, Karri Kivi kommentoi.
Lue myös: Nyt puhuu Petri Matikainen: SM-liigaan paluu ratkesi yhdellä soitolla
Kärppien viime lauantainen 1–3-vierastappio Ässille kertoi Kivelle paljon.
– Puolustaminen oli viikonloppuna niin vaisua, aivan samanlaista kuin silloin syyskuussa. Siinä näki kaikkien ilmeestä, että umpisolmu oli aika tiukka.
– Omat kommenttini taisivat olla jo syyskuussa, että varsinkin Kärppien ulkomaalaispelaajat puolustavat niin vaisusti. Siitä on aikaa, mutta tilanne on sama. Se tapahtui tässä Porinkin pelissä. Jotain piti tehdä, Kivi pyörittelee.
"Karismaattisimpia suomalaisia valmentajia"
1:17Ässien tekemä 1–0-maali viime lauantain ottelussa kuvastaa hyvin Kärppien ongelmia oman maalin edessä.
Kun runkosarjaa on pelaamatta joukkueesta riippuen 4–6 ottelua, varsinkin SM-liigan häntäpään tilanne on kutkuttava. Sportin (11. sija) ja JYPin (15. sija) erottaa vain viisi pistettä, ja välissä ovat vielä Pelicans, TPS ja Kärpät tasapisteissä.
– Näistä joukkueista yksi menee sinne ihan alas, playoutiin. Myös niille kahdelle, jotka jäävät ilman pudotuspelejä, se on hirveä pettymys, Kivi ennakoi.
Matikainen sopii tähän painekattilaan ainakin paperilla loistavasti, sillä hän on kokenut kovia paikkoja urallaan.
– Ei sellaista ole ollut varmaan ikinä SM-liigassa, että on varmasti vain viiden ottelun rykäisy. Mutta sitähän ei vielä tiedä. Siinä on se bonus, että jos Kärpät pääsee Matikaisen johdolla pudotuspeleihin ja kaikki tuska vapautuu, niin siinähän voi olla vaikka mitä vielä edessä.
Lue myös: Kommentti: Kärpät teki oikean kriisiliikkeen – kuviota vaivaa kiperä ongelma
Kivi odottaa välitöntä muutosta Kärppien lepsuun pelaamiseen.
– Matikainenhan on karismaattisimpia suomalaisia valmentajia. Kun hän tulee koppiin, niin se muutoshan tulee saman tien. Hän ei varmasti kysely keneltäkään yhtään mitään, että "kiinnostaako sinua takakarvata vai ei".
Asiantuntija alleviivaa, ettei yhden yksittäisen harjoituksen sisällöllä ole nyt niin isoa merkitystä. Puolustuspelaamisen korjaaminen on kaiken avain.
– Hyökkäyspäässä Kärpillä on niin paljon lahjakkuutta, ettei maaleista tarvitse murehtia. Kyse on oman maalin edustan puolustamisesta, ja se on yleensä ollut Matikaisen vahvuus. Tuskin jäävät takakarvaukset samalla tavalla tekemättä kuin mitä jäi Porissa lauantaina, Kivi summaa.
Matikainen liittyy Kärppien mukaan maanantaina ja luotsaa joukkojaan huipputärkeässä JYP-kotipelissä keskiviikkona.