Monin paikoin Ruotsissa sydänpysähdyksestä kärsivän potilaan ensimmäinen auttaja voi olla elvyttämään koulutettu vapaaehtoinen, joka on kutsuttu apuun älypuhelinsovelluksen kautta.
Video: Näin käytät defibrillaattoria – hengen pelastava sydäniskuri löytyy jo monista kauppakeskuksista.
Tulokset ovat olleet hyviä: Tukholmassa ennen ambulanssin tuloa elvytystä saaneiden potilaiden osuutta onnistuttiin kasvattamaan 48 prosentista 62 prosenttiin, kertoo asiasta joitakin vuosia sitten tehty tutkimus.
Elvytyksen määrällä on väliä, sillä Ruotsissa ohikulkijoiden elvyttämistä ihmisistä selviytyy lähes 11 prosenttia, kun pelkän lääkintähenkilökunnan tulon varassa olleista vain 4 prosenttia selviää.
Järjestelmä on käytössä Tukholman lisäksi myös Länsi-Götanmaalla ja Tanskassa Kööpenhaminassa. Ruotsissa sen käyttöönotto on aloitettu Södermanlandissa ja Västmanlandissa, ja myös Skånessa, Gävleborgissa ja Taalainmaalla on kiinnostusta järjestelmää kohtaan.
Systeemi kiinnostaa Suomessakin
Vastaavan järjestelmän kehittämistä pohditaan myös Suomessa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa. Järjestelmän sovittaminen lainsäädäntöön vaatii kuitenkin paljon miettimistä, kertoo lääkintöneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on tietosuoja. Missä tilanteissa hätäkeskuslaitos voi antaa ihmisten terveystietoja ja osoitteita maallikoille? Entä mikä on paikalle erikseen kutsutun maallikkoauttajan asema, kun hätätilanteisiin vastaaminen on yleensä viranomaisten velvollisuus? Voiko rekisteröidyltä elvyttäjältä edellyttää osaamista eri tavalla kuin elvytystilanteeseen sattumalta osuneelta sivulliselta?
– Tälle järjestelmälle on vasta-argumentteja, mutta mahdotonta tällaisen perustaminen ei kuitenkaan ole. Meillähän on esimerkiksi vapaapalokuntia, joille tietyssä mielessä on annettu viranomaisten asemaa, Keistinen sanoo.
Lisähidasteita syntyy siitä, että maallikkoelvyttäjien verkoston pystyttäminen edellyttää hyvin monien eri toimijoiden yhteistyötä. Hätäkeskuslaitos on sisäministeriön alla, sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa terveydenhuollon lainsäädäntöä, sairaanhoitopiirit suunnittelevat ensihoidon järjestämisen ja kunnat ja kuntayhtymät ovat ensihoidon toteuttava porras.
Vaikutukset kohtuullisia
Tukholman mallissa on melko paljon hyviä puolia, arvioi ensihoidon koordinoiva ylilääkäri Tom Silfvast Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä Husista.
– Mitä lyhyemmäksi saadaan viive elvytyksen alkamisessa, sitä paremmin potilaan käy. Toisaalta tällaisen järjestelmän merkitystä pienentää se, että tilanteita ja potilaita on niin vähän, hän sanoo.
Suomessa sydänpysähdyksiä tapahtuu sairaalan ulkopuolella vuosittain noin 5–6 10 000 ihmistä kohden. Kokonaisuudessaan se tarkoittaa hieman yli 3 000:ta tilannetta vuodessa.
Peräänkuuluttaa malttia
Silfvast kuuluttaakin asiaan malttia ja jatkopohdintoja.
– Kun puhutaan kuoleman partaalla olevan ihmisen hoitojärjestelyistä, pitää oikeasti miettiä tarkkaan se, miten systeemistä tehdään vedenpitävä. Päämäärä sinänsä on todella hyvä, Silfvast sanoo.
Erityistä huomiota Silfvast kiinnittäisi siihen, miten auttajia koulutettaisiin selviämään siitä, että elvytys ei onnistukaan.
– Suurin osa sydänpysähdyspotilaista jää tapahtumapaikalle kuolleena. Me terveydenhuollon ammattilaiset kohtaamme kuolemaa, mutta maija meikäläinen, joka on käynyt ensiapukurssin, ei ole läheskään yhtä tottunut kuoleman näkemiseen.