Nissanin ja Italdesignin yhteistyön tuloksena syntynyt GT-R50 saapuu Geneven kansainväliseen autonäyttelyyn.
Kerroimme Nissanin ja muotoilutoimisto Italdesignin yhteisestä projektista kesällä 2018.
GT-R50 juhlistaa sekä GT-R:n että Italdesignin viisi vuosikymmentä kestäneitä taipaleita. Sen pohjana on GT-R NISMO, mutta Italdesignilla sekä Nissanin eurooppalaisella suunnittelutiimillä on ollut vapaat kädet niin muotojen kuin sisustankin muokkaamisessa.
– Meillä Italdesignilla on pitkät perinteet asiakkaidemme unelmien toteuttamisessa. Yhdistämällä voimamme Nissanin kanssa, herätimme henkiin todellisen GT-R-fantasian, toimitusjohtaja Jörg Astalosch hehkutti tuolloin.
Konepellin alta löytyy 3,8-litrainen V6 yli 700 hevosvoiman kokonaisteholla ja 651 newtonin vääntölukemilla.
50 kappaleen valmistusmäärä
GT-R50 tullaan näkemään ensi kuussa Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä. Kyseessä on ensimmäinen asiakkaalle valmistettu yksilö, ja Nissanin mukaan auton ulkonäköä on mahdollista kustomoida hyvinkin vapaasti eri väriyhdistelmillä. Pääkuvan videolla nähtävä kullankeltaisilla yksityiskohdilla viimeistelty GT-R50 on siis vain yksi mahdollinen lopputulos.
Sen hinnat lähtevät 990 000 eurosta ennen veroja ja lisäherkkuja, joten aivan jokaisen Nissan-harrastajan ulottuvilla se ei tule olemaan.
Viimeisin tieto 50 kappaletta valmistettavan auton saatavuudesta on peräisin joulukuulta, mutta ainakin vielä tuolloin autoja oli varattavissa joitain kappaleita.
Kaikki autot pyritään toimittamaan asiakkaille vuoden 2021 loppuun mennessä.
Lähteet: Carscoops, Nissan, Italdesign
Lue myös: Nissan GT-R, Corvette C7, Lotus Evora... – Dubaissa ambulanssitkin ovat vähän tykimpiä