Pitkään isompiaan kiusannut Kazakstan alkoi jääkiekon MM-kisojen neljännessä ottelussaan Saksaa vastaan esittämään väsähtämisen elkeitä. Päärooliin nousivat kuitenkin videotarkistukset, joita tehtiin peräjälkeen saksalaisten heiluttaessa verkkoa.
MAINOS
Jääkiekon MM-kisat 9.-25.5.2025
Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla. MTV Katsomossa ottelut maksullisilla tilauksilla. Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla.
Kaksi voittoa voittomaalikisojen kautta hankkinut Kazakstan meni Saksaakin vastaan 1-0-johtoon, mutta saksalaisten tasoituksen jälkeen joukkueella alkoi jalka painaa toisessa erässä.
Saksa näytti jo menevän 2-1-johtoon, kun Mattias Plachta ampui kaukaa rannelaukauksella kiekon varsin helposti sankarillisia otteita turnauksessa esittäneen kazakstanilaisvahti Nikita Bojarkinin vartioiman maalin yläkulmaan.
Kazakstan kuitenkin päätti haastaa tuomion. Videotarkistus osoitti lopulta, että saksalaispelaaja oli ehtinyt siniviivan yli ennen kuin Plachta toi kiekon alueelle. Näin osuma hylättiin.
Saksa iski hetken päästä uudelleen, ja taas alkoi sama rumba. Kazakstan haastoi jälleen tuomion.
– Aijai sentään. Onpa aika legendaarista ja historiallista, nauroi C Moren selostaja Antero Mertaranta hidastusta katsellessaan.
Videolla näkyy, mitä toisessa videohaastossa kävi:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.