Tämä on Suomen metsästetyin lintulaji – vuosisaaliin määrä sadoissa tuhansissa

Metsästyskauden alkaessa sepelkyyhkyllä voi olla edelleen pesintä käynnissä.

Sepelkyyhky on syrjäyttänyt vesilinnut metsästäjien suosikkisaaliina, kertoo Suomen riistakeskus. 

Sepelkyyhkysaaliin määrä on noussut viime vuosina noin 300  000 lintuun vuodessa.

Riistakeskuksesta kerrotaan STT:lle, että sepelkyyhkyä metsästetään määrällisesti eniten Suomen kaikista lajeista. 

Luvut perustuvat Luonnonvarakeskuksen metsästäjille tekemään kyselyyn.

– Jahti ei vaadi laajoja erämaita tai kallista kalustoa, sanoo tiedotteessa riistapäällikkö Jörgen Hermansson Suomen riistakeskuksesta.

Sepelkyyhkyä metsästetään Hermanssonin mukaan peltojen laidoilta ja peltojen lähellä olevista metsiköistä.

Metsästys pitää kohdistaa parviin

Sepelkyyhkyn metsästys alkaa tulevana lauantaina. 

Sen metsästyskausi on kiivas ja lyhyt, koska suurin osa sepelkyyhkyistä muuttaa etelään jo syyskuun aikana.

Riistakeskus huomauttaa, että sepelkyyhkyllä voi olla metsästyskauden alkaessa vielä pesintä kesken, koska se voi saada useita poikueita kesässä. 

Tämän takia metsästys pitää kohdistaa sepelkyyhkyparviin, sillä ne koostuvat poikasista ja pesinnän jo lopettaneista linnuista.

Sepelkyyhkyä metsästäessä pitää olla tarkkana lajintunnistuksessa. 

Riistakeskus varoittaa, että rauhoitettua uuttukyyhkyä saattaa esiintyä sepelkyyhkyparvissa ja lajien yksilöt voivat muistuttaa toisiaan. 

Sepelkyyhkyn ja uuttukyyhkyn erottaa toisistaan siitä, että uuttukyyhky on pienempi ja sen siivissä ei ole valkoisia laikkuja. 

Myös uuttukyyhkyn lentotapa on erilainen kuin sepelkyyhkyllä.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat