Espanjan Valenciassa sijaitsevan eläintarhan vierailijat ovat jo kolmen kuukauden ajan saaneet todistaa koskettavaa näkyä, kun simpanssiäiti kantaa mukanaan kuollutta poikastaan.
Natalia-niminen simpanssinaaras menetti poikasensa sen ollessa muutaman päivän ikäinen ja on siitä asti kantanut poikasta mukanaan.
– Tämän kaltaista käyttäytymistä on havaittu simpansseilla aiemminkin, ei vain eläintarhoissa vaan myös luonnossa, eläintarhan johtaja Miguel Casares kertoo uutistoimisto Reutersille.
Lue myös: Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
Ihmisten tavoin myös simpanssit saattavat surra läheistensä kuolemaa, mutta on näin voimakas ja pitkä suruprosessi on epätavallista. Casaresin mukaan suruaikaa on kunnioitettava, aivan kuten ihmistenkin kohdalla.
– Vierailijamme, jotka ovat aluksi olleet melko järkyttyneitä kuolleen poikasen näkemisestä, ymmärtävät, kun kerromme heille, miksi olemme antaneet sen olla ja miksi tarkkailemme sitä, Casares sanoo.
Simpanssit kuuluvat Afrikan uhanalaisimpiin kädellisiin. Luonnonvaraisten simpanssien populaatiota uhkaa muun muassa metsästys, elinympäristön häviäminen sekä taudit.