Tämä tempaus leviää maailmalla juuri nyt: Pekka Pouta hyppäsi pahvimukiin – Sini-koira reagoi välittömästi

0:13img
Pekka Poudan ja Sinin tempauksen pääset katsomaan yläpuolelta!
Julkaistu 14.01.2020 14:27
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Jos joskus mietit, mitä MTV Uutisten erottamaton sääkaksikko Pekka ja Sini puuhaavat toimituksessa aamuisin, tässä olisi luvassa pieni maistiainen siitä.

Pekka Pouta ja Sini-koira päättivät ottaa osaa tiistaina nuorten suosimassa videopalvelu TikTokissa meneillään olevaan lampun henki -haasteeseen.

Haasteessa ihmiset yrittävät "sulloa" itsensä esimerkiksi pullon, mukin, tuopin tai lasin sisään, huijaamalla älypuhelimen kameraa etäisyyksien avulla.

MTV Uutisten kuvaamassa versiossa asetimme Pekka Poudan "hyppäämään" vedellä täytetyn pahvimukin sisälle. Kun hyppy oli tehty ja haaste suoritettu, tuli lopputulosta ihmettelemään paikalle tuttu karvakuono.

"Minne sinä Pekka oikein hävisit?", voisi Sinin kuvitella sanovan hauskassa tilanteessa.

Julkkikset liittyivät mukaan haasteeseen

Haasteeseen on lähtenyt mukaan monia julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Omat versionsa haasteesta ovat kuvanneet muun muassa talk show -isäntä Jimmy Fallon  yhteistyössä näyttelijä Will Smithin kanssa sekä laulajatähti Christina Aguilera, jonka suoritus haasteesta on katsottavissa alapuolelta.


Katso video yläpuolelta!

Tuoreimmat aiheesta

Pekka Pouta