Turun Pernon kaksoismurhasta eilen vangittu kouvolalaismies ei ole aiemmin ollut tekemisissä poliisin kanssa, ja eikä hänellä siksi ole myöskään aikaisempia rikostuomioita. Teon motiivista poliisi ei ole kertonut julkisuuteen, mutta miehen sosiaalisen median tilit kertovat jotain hänen persoonastaan.
Mies on kertonut sosiaalisessa mediassa olevansa kiinnostunut musiikista, amatööripyrotekniikasta ja kokkaamisesta, erityisesti leivonnasta. Sosiaalisessa mediassa mies julkaisi materiaalia niin pianonsoitosta, ilotulitteista kuin kakuista.
Erityisen viehtynyt hän oli lohikäärmehahmoista, vaikka piti kertomansa mukaan myös kissoista.
Lue myös: Pernon kaksoismurha: Mikä sai rikosrekisterittömän nuorukaisen ampumaan? MTV jututti naapureita ja poliisia, joka ei kerro, katuuko mies tekoaan
Turriharrastus yhdistää uhrin mieheen
Miehen kiinnostus lohikäärmeisiin liittyy ilmeisesti turrialakulttuuriin, englanniksi furry, jossa ollaan kiinnostuneita inhimillisistä eläinhahmoista sekä kulutetaan ja tuotetaan niihin liittyvää sisältöä, esimerkiksi piirrustuksia. Harrastaja voi samaistaa itsensä jonkinlaiseen eläinhahmoon, joka ilmentää hänen persoonaansa. Osa harrastajista voi jopa pukeutua toisinaan hahmokseen.
27-vuotiasta epäiltyä ja henkirikoksen uhrina kuollutta 27-vuotiasta miestä yhdistää samainen turriharrastus. Poliisi luonnehti uhria miehen pääkohteeksi rikoksessa.
Epäilty on sosiaalisen median tiliensä perusteella käynyt Turussa aiemminkin uhrin vieraana. Kummankin sosiaalisen median tilit sisältävät huomattavasti turriharrastukseen liittyvää materiaalia.
Varmaa tietoa siitä, onko yhteisellä harrastuksella jotain yhteyttä tapahtuneeseen rikokseen ei ole.
Lue myös: MTV Turun surmapaikalla: Naapuri kuuli aamuyöllä hyytävän huudon – “Älä ammu enää, mä kuolen kuitenkin”
Kaksi kuollut, yksi haavoittui ja kaksi epäiltyä kohdetta
Ampumavälikohtauksessa Pernon Paavolankadulla kuoli kaksi ihmistä ja lisäksi yhtä henkilöä puukotettiin. Poliisi tutkii tapausta kahtena murhana ja kolmena murhan yrityksenä. Tapauksessa tutkitaan lisäksi huumausainerikosta ja ampuma-aserikoksesta.
Tapauksessa kuoli 27-vuotiaan miehen lisäksi yksi sivulliseksi luonnehdittu nainen. Myös tapauksessa puukotettiin myös yhtä miestä, jota poliisi myös on kuvaillut sivulliseksi.
Uhrin asunnossa piilotteli lisäksi poliisin mukaan yksi mies ja yksi nainen, jotka olivat poliisin mukaan vaarassa joutua henkirikoksen uhriksi.