Poliisin mukaan tutkinnassa on muodostunut selkeä käsitys pääsiäislauantain tapahtumista Turun Pernossa, missä kaksi henkilöä sai surmansa ja kolmas uhri vakavia vammoja.
Murhista ja murhan yrityksistä epäillään 27-vuotiasta kouvolalaismiestä, joka on poliisin mukaan ollut tutkinnan aikana yhteistyöhalukas.
Esitutkinnan perusteella tekojen taustalla ei ole selvää yksittäistä motiivia.
– Teot ovat olleet monien yksittäisten tapahtumien ja seikkojen summa, kuvailee tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kristiina Kontio tiedotteessa.
Poliisin mukaan kyse on epäillyn yksityiselämään liittyvistä arkaluonteisista asioista, joita poliisi ei voi kommentoida julkisuudessa.
– Esitutkinnassa ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että tekojen motiivi liittyisi mustasukkaisuuteen. Epäilty tekijä ja henkirikoksen uhriksi joutunut 27-vuotias mies olivat poliisin tiedon mukaan kavereita, tiedotteessa kerrotaan.
Lue myös: Turun epäiltyä kaksoismurhaajaa piileskellyt nainen julkaisi muistokirjoituksen 27-vuotiaasta uhrista: "Todella monimutkainen tarina"
Taustalla riitatilanne
Murhaepäilty saapui tapaamaan kaveriaan Pernon kaupunginosaan aamuyöllä 3. huhtikuuta. Poliisin mukaan taustalla oli edellisenä päivänä miesten välille syntynyt erimielisyys, joka oli hiljalleen muuttunut riidaksi.
Osittain riitaisuudet ovat poliisin mukaan liittyneet rahariitaan. Kyse on ollut pienestä rahasummasta. Se ei poliisin mukaan ole suoranaisesti liittynyt huumausaineisiin.
Tekijä ja uhri tunsivat toisensa ainakin niin sanotun turri- eli eläinhahmoharrastuksen kautta, mutta harrastustoiminta ei poliisin tietojen mukaan kytkeydy tutkinnassa oleviin veritekoihin.
Epäilty ampui uhria ensimmäisen kerran kerrostalon pihalla. Uhri sai luodista osuman, mutta pääsi pakenemaan ampujaa asuntoon taloon sisälle.
Lue myös: Tältä Turun epäillyllä murhatalolla näyttää – kerrostalosta kuului useita laukauksia, poliisi löysi kaksi vainajaa
Talossa asuvat 25-vuotias nainen ja 29-vuotias mies tulivat laukauksia kuultuaan tapahtumapaikalle ja joutuivat uhreiksi täysin sivullisina.
Epäilty ampui naisen talon edessä, minkä jälkeen hän puukotti miestä.
Seuraavaksi epäilty siirtyi sisälle asuntoon ja ampui jo aiemmin haavoittamansa 27-vuotiaan miehen.
– Samassa asunnossa piiloutuneina olleet 23-vuotias mies ja 49-vuotias nainen ovat mahdollisesti olleet vaarassa. Esitutkinnan perusteella voidaan katsoa, että he ovat voineet joutua tilanteessa henkirikoksen kohteeksi, Kontio sanoo.
Poliisin mukaan epäilty ampui useita laukauksia.
Lue myös: Turun Pernon kaksoismurhan uhria ja epäiltyä yhdisti eläinhahmoharrastus –turriharrastajat hätääntyivät: “Asia yhdistetään meidän fandomiin”
Ampui miehen ja poistui asunnosta
Miehen ammuttuaan epäilty poistui asunnosta samaa reittiä. Poliisi otti miehen kiinni kerrostalon ulkopuolella, missä hän luopui ampuma-aseesta ja teräaseesta.
Epäillyllä ei ollut lupaa hallussa olevaan aseeseen. Hän oli tapahtumien aikaan päihtynyt. Huumausaineiden käytön vuoksi häntä epäillään ainakin rattijuopumuksesta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi miehen 6. huhtikuuta todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä.
Syytteen nostamisen määräpäivä on 1. heinäkuuta.
Juttua täydennetty klo 10.40 Lounais-Suomen poliisin tiedotustilaisuuden perusteella.