Tämän on pakko olla maailmanennätys! Video rangaistuspotkusta raivostuttaa ja hämmästyttää

GettyImages-1237452597
Ryutsu Keizai (punaisissa) putosi lopulta sinisessä pelaavalle Kindai Wakayamalle.2021 Kaz Photography
Julkaistu 03.01.2022 07:30

Pekka Katajamäki

Junioripelaaja on onnistunut hämmästyttämään ja raivostuttamaan jalkapallofaneja ympäri maailmaa. Japanilaisen Ryutsu Keizai Ogashin pelaaja järjesti nimittäin melkoisen show'n rangaistuspotkukisassa.

Nuorukainen asetti ensin pallon pisteelle. Se meni vielä suurin piirtein normaalissa aikataulussa. Sitten alkoi todellinen näytelmä.

Hän otti askeleet taaksepäin rauhallisesti. Sen jälkeen nuorukainen oli lähes 15 sekuntia liikkumatta, kun maalivahti odotti kärsimättömänä. Lopulta potkaisija lähti liikkumaan kuin etana kohti palloa. Vauhdinotto kesti reilut 20 sekuntia, ja odotus päättyi onnistuneeseen rangaistuspotkuun.

LUE MYÖS: Lionel Messillä koronatartunta

Videon Twitterissä jakanut toimittaja James Dart hämmästeli näkemäänsä.

– Tätä ei voi hyväksyä, sanaili Dart.

– En ole koskaan ennen toivonut näin paljon jonkun epäonnistumista (rangaistuspotkussa), kommentoi eräs fani.

Monet olivat varmoja, että suorituksen on pakko olla jonkinlainen maailmanennätys.

Katso twiitti alta.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo