Tänään vietetään ruotsalaisuuden päivää: Testaa, oletko henkisesti ruotsalainen!
Testaa ruotsalaisuuden päivän kunniaksi, samaistutko enemmän suomalaiseen vai ruotsalaiseen kulttuuriin!
Kuudes marraskuuta vietetään ruotsalaisuuden päivää.
Opetushallituksen mukaan ruotsalaisuuden päivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908 ja perinteen käynnisti Ruotsalainen kansanpuolue.
Ajatuksena oli, että merkkipäivän viettäminen lisäisi yhteenkuuluvuuden tunnetta ruotsinkielisen väestön keskuudessa, mutta tavoitteena on myös kunnioittaa Suomen kaksikielisyyttä sekä tehdä ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuriperintöä näkyväksi Suomessa.
MTV:n leikkimielisen testin avulla selvität, oletko henkisesti ruotsalainen.
Jos testi ei näy mobiililaitteellasi, siirry selaimessa sivuston täysversioon.
Testi on julkaistu ensimmäisen kerran marraskuussa 2022.
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää