Tappara nousi voittoon kovalla draamalla – SM-liigan pistepörssin kärkeen uusi nimi

Ilves tekee 2-1 maalin 1:03
Ilves pääsi kaksin läpi – jäähyaitiosta päässyt Jarkko Parikka tinttasi voittomaalin, osumaa alustamassa myös Oula Palve.

Ilveksen Oula Palve nousi jääkiekon SM-liigan pistepörssin uudeksi kärkinimeksi. Hän naputteli tehopinnat 1+2 joukkueensa 4–1-voitossa Vaasan Sportia vastaan.

Palve oli ennen perjantai-illan otteluita SM-liigan pistepörssissä kolmantena. Hän tehtaili kuitenkin Sportia vastaan kolme tehopistettä ja nousi SM-liigan pörssikärkeen pisteellä ohi Tapparan Anton Levtchin.

Palveella on nyt tältä liigakaudelta koossa 12+24=36 tehopistettä.

Sarjakakkosena olevan Ilveksen ja Sportin ottelu oli loppulukemia tasaisempi. Ilves värkkäsi pelin viimeiset kaksi osumaa tyhjiin – niistä ensimmäisen teki Palve.

Ilveksen 2–1-voittomaali oli puolestaan syntynyt ottelun puolivälissä kahden pelaajan läpiajosta. Osuman värkkäsi juuri jäähyaitiosta vapautunut Jarkko Parikka (video artikkelin ylälaidassa).

Draamasäväystä lisäsi se, että Sport ehti juhlia juuri ennen Parikan jäähyn täytäntöön panemista maalia, jonka turvin se olisi johtanut 2–1. Ilveksen tulkittiin saaneen kuitenkin hallittu osuma kiekkoon maalinsa edessä siirretyn rangaistuksen aikana, eikä Sportin maalia hyväksytty, vaan sille tuli ylivoima (video alla).

Sport juhlii johtomaalia – ei hyväksytä: Ilveksen jäähy laitetaan täytäntöön 3:31
Sportin päävalmentaja Risto Dufva puhui tästä tuomariston kanssa – vaasalaisten maalia ei hyväksytty, vaan Ilveksen rangaistus pantiin täytäntöön.

Mikkelissäkin dramatiikkaa

Sarjakärki Tappara päihitti Jukurit vieraissa värikkäiden vaiheiden jälkeen 5–4-lukemin.

Patrik Puistola pyssytti mikkeliläisisännät 4–3-johtoon vain vajaat seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Tappara kampesi reilu minuutti myöhemmin tasoihin Otto Rauhalan maalilla. Jukurit haastoi osuman, mutta haasto ei tuottanut tulosta, vaan toi Jukureille rangaistuksen (video alla).

Tappara tekee 4-4 maalin 4:33
Jukurit haastoi tämän Tappara-maalin – se kuitenkin hyväksyttiin ja Tappara pääsi Jukurien epäonnistuneesta haastosta ylivoimalle.

Kyseisen joukkuerangaistuksen aikana Otto Somppi survoi maalin edestä Tapparan voittomaalin.

Tuomaristo lähti tarkistelemaan omatoimisesti kyseistä osumaa, mutta sekin hyväksyttiin (video alla).

Tappara tekee 4-5 maalin ylivoimalla 3:16
Jukurien haasto kostautui: Tapparan Otto Somppi runttasi ylivoimalla voittomaalin.

SM-liigan perjantain otteluiden lopputulokset:

Ilves–Sport 4–1
Jukurit–Tappara 4–5
KalPa–TPS 1–0
KooKoo–Kärpät 4–2
Lukko–JYP 3–1
SaiPa–HPK 2–1 ja.
Ässät–Pelicans 0–2

Lue myös:

    Uusimmat