Tartuntatautipäivärahaa on maksettu tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä yli 9 000 henkilölle noin 10 miljoonaa euroa, kertoo Kelan etuuspäällikkö Milla Kaitola STT:lle.
Suuri osa tartuntatautipäivärahan saajista on Kaitolan mukaan koronavirukselle altistuneita ja estyneitä työhönsä. Lisäksi joukossa on virukseen sairastuneita ja alle 16-vuotiaiden sairastuneiden tai altistuneiden lasten huoltajia.
Korvaukset ovat perustuneet lääkärien määräämiin karanteeneihin ja eristämisiin. Lääkärin tekemä päätös on kriteerinä tartuntatautipäivärahan saamiselle.
Viime vuonna tartuntatautipäivärahaa maksettiin 120 henkilölle yhteensä 300 000 euroa.