Iranin Punainen puolikuu on julkaissut kuvia ja videon presidenttiään ja ulkoministeriään kuljettaneesta helikopterista, joka tuhoutui täysin onnettomuudessa. Kaikkien kopterissa olleiden on vahvistettu kuolleen.
Press TV -kanavan mukaan onnettomuus tapahtui Iranin luoteisosassa, Itä-Azerbaidzhanin maakunnassa. Presidentti Ebrahim Raisi ja ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian olivat vierailulla alueella vihkimässä uutta patoa Azerbaidzhanin presidentin Ilham Alijevin kanssa.
Iranin valtiollisen uutistoimisto IRNA:n mukaan Raisin lisäksi helikopterionnettomuudessa kuolivat maan ulkoministeri Amir-Abdollahian, Itä-Azerbaidzhanin maakunnan kenraalikuvernööri Malek Rahmati, Raisin henkivartiostoa johtanut Mehdi Mousavi sekä muita seurueeseen kuuluneita henkilöitä.
Iranin valtion median saamien kuvien mukaan helikopteri olisi törmännyt vuorenhuippuun. Maan viranomaiset kommentoivat uutistoimisto Reutersille helikopterin palaneen täysin.
BBC:n mukaan myös Iranin valtiollinen uutistoimisto IRNA on myös julkaissut turmapaikalta Punaisen puolikuun lennokilla kuvaaman videon. Videolla näkyy helikopterin sinivalkoinen pyrstö ja ilmeisesti kopterista jäänyttä romua sen ympärillä palaneen metsikköalueen seassa. Kuvassa ei näy mitään elonmerkkejä.
Reuters kertoi jo aiemmin, että helikopterin turmapaikalta ei löydetty iranilaisviranomaisen mukaan henkiin jääneitä.
Helikopteri paloi viranomaislähteen mukaan täysin onnettomuudessa.
OIKAISU: Juttua oikaistu kuvan ja ingressin osalta kauttaaltaan kello 9.55. Jutussa ollut alkuperäinen, Iranin valtion tv:n välittämä kuva ei ollut turmapaikalta, kertoo lähde Euroopan kuvatoimisto EPA:lle.
Lue lisää: Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
1:26
1:25